keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

5x parasta just nyt

Heissan!
Välillä vähän jotain muuta kuin urheilupostauksia. Toisen lomaviikon puolessa välissä aletaan olemaan. Edellinen viikko meni ihan hujauksessa ohi, että alkuviikosta sain ihan rauhassa olla vaan, käydä treenaamassa silloin kun halusin, näin kavereita, hoidin lapsia, kävin kiertelemässä kaupoissa. Loppuviikosta saikin sitten taas olla menossa aamusta iltaan, sillä kävin suorittamassa autokoulun viimeisen vaiheen vihdoinkin, kävin muutamassa eri koulutuksessa ja yksi päivä menikin töissä. Tämä viikko on oikeastaan alkanut samalla tavalla kuin viime viikkokin, treeniä, lomailua, muutamia kouluhommia ja kävin ohjaamassa jumppaa pitkästä aikaan. Tällä hetkellä istun bussissa matkalla kohti kaverin luokse, jota en ole nähnyt pitkään aikaan! Ihanaa päästä käymään tämän kahden viikon aikana myös jossain muuallakin. Tajusin tässä lähiaikoina, että vaikka minulla on välillä vähän kiirettä ja hommia tekemättä, olen tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen ja koko ajan tapahtuu mukavia asioita. Etenkin viimeisen vuoden aikana olen oppinut iloitsemaan aivan pienistä asioista ja myös olemaan tyytyväinen siihen, mitä on. Ja nyt kerronkin 5 asiaa, joista olen juuri nyt iloinen.


1. Lähestyvä työharkka ja juuri semmoisessa paikassa kuin halusin!


2. Vaikka viime viikolla tapahtui pieni tapaturma, se ei ole haitannut treenien tekemistä vaan muokannut niiden sisältöjä hieman.


3. Loma! 
Sain olla pitkästä aikaan kotona enemmän aikaa kuin kaksi tai kolme päivää ja samalla ehdin myös järjestelemään huoneeni aivan uuteen järjestykseen!


4. Tämän päivänen kasvohoito!
Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni kasvohoidossa. Jos nyt totta puhutaan niin en ole oikein muissakaan hoidoissa ollut ikinä. Teki kyllä hyvää, sai vaan ottaa rennosti, ei kiirehtiä mihinkään ja ihoki sai kaipaamansa kosteutuksen näin talven jälkeen.


5. Aurinkoinen sää!
Niinkuin olette varmastikin jo huomannut, että ulkona on ollut viime aikoina aivan ihana sää, kyllä se kevät alkaa jo sieltä tulee!!


Lopuksi haastan myös teidät jokaisen lukijan pysähtymään hetkeksi ja miettimään myös vähintään viisi asiaa, mihin olette tyytyväisiä/iloisia tällä hetkellä!
Oikein ihanaa ja aurinkoista päivää teille kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti