maanantai 28. toukokuuta 2018

Lomaviikko Barcelonassa

Heissan! Hola!
Oikeastaan tasa viikko sitten saavuin ensimmäistä kertaa Espanjaan ja pitkään haaveilemasta kaupungista eli otsikostakin päätellen Barcelona! Saavuimme siis maanantai-iltana ja lähdettiin jo aikaisin aamulla perjantaina, joten meillä oli kolme kokonaista päivää kierrellä ja kaarella Barcelonan katuja ja nähtävyyksiä. 


Tykkäsin hotelin paikasta, joka sijaitsi kävelymatkan päästä rannalta, keskustasta ja tietenkin kauppoja löytyi melkein joka kadunkulmasta. Silloin ensimmäisenä iltana oltiin sen verran poikki matkustuksen ja hotellin löytämisen jälkeen, päätettiin kierrellä hotellin ympäristöä ja käydä kaupasta hakemasta aamupalaa.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä tuli käveltyä semmoinen 23km. Käytiin Montuij-kukkulalla, jonne menimme köysihissillä ja siellä vaan kierreltiin, mitä löytyy, ja katseltiin maisemia. Siellä oikeastaan meni koko päivä, kun käveltiin ensin rannalle ja mahdollisesti ei tultu sitä suorinta reittiä vaan menimme sen mukaan, mikä katu näyttää kivalta. Matkan varrella tuli käveltyä pikkukatuja, rantaa pitkin ja puistojen läpi, jossa itseasiassa näin ensimmäistä kertaa livenä papukaijan!


Toisena kokonaisena päivänä käytiin katsomassa lähin ostoskeskuksen tarjonta, jonka jälkeen suuntasimme rannalle rentoutumaan ja ottamaan aurinkoa. Emme oikeesti tuntia kauemmin maattu siinä, joka oli lopulta hyvä idea, ettei vaa palanut enemmän. Käytiin kävelemässä La Rambla läpi ja taas kerran pyörimässä kaupoissa. Illalla lopulta päätimme vielä lähteä syömään paellaa, joka oli yllättävän vaikeaa löytää hyvää paikkaa, kun tuli vaan pizza ja tapas paikkoja vastaan, mutta seuraavana päivänä niitä tulikin vastaan koko ajan :D Mutta lopulta saatiin paellaa, joka oli kyllä paljon parempaa kuin olisin ajattelut.


Viimeisenä päivänä alettiin olee jo aika poikki, että ei oltukaan enää menossa aivan koko päivää ja otettiin rennosti. Aamulla lähettiin Camp Nouille eli FC Barcelonan stadionille katsomaan, mitä kaikkea sieltä löytyy ja millaiseta siellä on. Tämä oli ainoo asia rannan lisäksi, missä halusin käydä! Tuolta sitten tultiin metrolla keskustaan, jossa kävimme syömässä ja kiertelemässä kauppoja, missä ei oltu vielä käyty. Kiertelyn jälkeen kävimme hotelilla nukkumassa päikkärit, jonka jälkeen kävimme ostamassa vielä viimeiset tuliaiset.


Perjantai-iltana 12h matkustuksen jälkeen oltiin jo takaisin kotona. Aivan mahtava reissu takana, paljon jäi vielä näkemättä, joten aion todellakin vielä jonakin päivänä mennä uudestaan tuonne!

lauantai 19. toukokuuta 2018

4x helpot välipalat

Heissan täältä juuri valmistuneelta liikuntaneuvoja ja Personal Trainer!
Eli jep, eilen vietettiin valmistujaisjuhlia ja nyt alkoi muutaman viikon kesäloma ennen kuin kesätyöt alkaa. Lähden ensi viikolla reissuun, ja jos haluat seurata minua reaaliaikaisesti reissusta niin ota minun instagram-tili haltuun: elisaamariaas. Tulen reissun jälkeen kertomaan vähän enemmän kuulumisiani, mutta tämän postauksen aiheena on välipala. Välipala on hyvä pitämään ateriarytmiä sopivana, joten verensokeri pysyy tasaisena eikä tule tällöin ostamaan niin helposti herkkua "välipalaksi" ja on myös helppo ottaa reissuun ja työpäivän ajaksi mukaan. Listasin tähän mun 4 lemppari välipalaa, mitä olen nyt viimeaikoina syönyt aina silloin, kun olen pitkään jossain menossa.

1.Riisikakut

Lemppareita oli vielä muutama vuosi sitten rainbow-merkin sour cream riisikakut, jotka maistuvat aivan sipseiltä! Harmittavasti ne sisältävät yllättävän paljon suolaa, että ne voisi luokitella terveelliseksi. Mutta noin vuosi sitten muutaman suosituksen kautta uskalsin maistaa näitä uusia ja nykyään aika monen muunkin lemppari riisikakkuja eli chiansiemenet& merisuolan makuisia riisikakkuja, jotka välillä maistuvat jopa poppareilta, Näistä ei jopa tule niin ällö ja janoinen olo niin kuin noista toisista. 

2. Pähkinät


Pähkinät on kyllä aina kuulunut minun lemppari naposteluksi/ välipalaksi. Aikaisemmin yleensä osti niitä epäterveellisiä suolapähkinöitä tai chilipähkinöitä, nam ne on hyviä! Yleensä söin sen pussin 1-3päivässä, joten nounou huono asia! Nykyään pystyn jopa syömään muutaman pähkinän kerrallaan. Tällöin toki joutuu huomioimaan, että on syönyt päivän aikana riittävästi ja tasaisesti, koska muuten ei ole mitään ongelmaa syödä koko pussia kerrallaan. Tällä hetkellä cashew pähkinät ovat ylitsemuiden ja toisena tulee saksanpähkinät.


3. Hedelmät

Etenkin banaani on minun lemppari, sitten tulee omena ja kolmanneksi mandariini/satsumat. Banaania taitaa mennä joka päivä se yksi, joten sitä tulee kyllä syötyä. Voisi kyllä välillä syödä enemmän omenia tai muitakin hedelmiä ihan vain vaihtelevuuden takia. Olen jo pitkään katsellut kaupassa, että voisin ostaa hunaja-, cantalopemelonia, mangoo yms. Toki ne sisältävät erittäin paljon vettä eikä niinkään kaloreita, jotka ovat erityisesti laihduttajalle hyvä.

4. Rahkat


 Skyr, proteiinivanukkaat, muut maustetut rahkat tai mitä näitä nyt onkaan.

Kaikista helpoin ottaa mukaan reissuun on semmoisest purkit, missä on mukana lusikka, kuten skyr, jolloin ei tarvitse muistaa pitää omaa lusikkaa mukana.   Nyt vain kaupanhyllylle tulee vain koko ajan uusia makuja rahkoista nykyisen fitnessbuumin takia. Onhan niitä kiva maistella, onko ne hyviä vai ei ja just ottaa välipalaaksi reissuun. Mutta muuten kotona syön erittäin harvoin etenkin maustettuja rahkoja.




Riippuen päivästä, että milloin olen viimeksi syönyt tai seuravan kerran syön, yhdistelen näitä ylläolevia ruokia esim. 3-5riisikakkua+pähkinöitä tai banaani+skyr.

Onko teillä jotain lemppari välipaloja?