keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

päivät käy vähiin



Heissan!

Ohoo, jälleen kerran olen ennen koulun alkua kirjoittelemassa täällä! Miettikää tänään on jo keskiviiko! Nämä viikot vaan menee ihan hujauksella ohi. Kahteen päivään on jo ehtinyt, vaikka mitä tapahtumia. Olen viettänyt maanantaista tiistaihin asti kestävää mediaa lakkoo. Se ei mennyt ihan putkeen, mutta olen silti ylpeä saavutuksestani. Olen myös hoitanut muutamia asioita, mitä on pitänyt hoitaa ennen kuin lähden. Lähden nimittäin ylihuomenna eli perjantaina joukkeeni kanssa kohti jenkkejä ja vietetään siellä 12päivää. Siellä me kierrellään eri nähtävyyksiä, shoppaillaan sekä myös reenataan ja mennään katsomaan cheerleading MM-kisoja!! Niin kuin alussa sanoikin, että viikot menee todella nopeasti niin en ole oikein silleen edes ehtinyt miettimään tätä matkaa ollenkaa. Enkä edes ole oikein tajunut, että olen oikeesti menossa jenkkeihin. Minulla on tässä vielä kaksi päivää aikaa pakata, jonka olen vasta juuri ja juuri aloittanut.  Muuten kai kaikki muut asiat alkaa olla mallillaan. Heh, tämän matkan takia vähän jään koulusta jälkeen, mutta luulen kyllä, että tää matka on sen arvoinen! Enää kaksi päivää pitää jaksa istua koulunpenkillä, vaikka no en edes kuluta niitä kauheesti tässä jaksossa. Sitten alkaaki loma ja siitä ei ole edes montaa päivää, kun kesäloma alkaa! Toukokuu menee myös niin nopeasti ja sillon on vielä kaksi pitkää viikonloppua! Hah, en ihan hirveästi vietä siis koulussa:D No mutta nyt kello on rientänyt niin paljon, että pitäisi jo lähteä kohti bussia ja koulua. Onneksi on aika rento päivä!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

sunday morning




Hyvää ihanaa sunnuntai aamua!

Kello lähestyy vasta 10 ja olen ihan täydessä vauhdissa jo. Olen syönyt kunnon aamupalan, mikä näkyy kuvissa. Olen myös jo alkanut siivoomaan huonettani. Nyt piti pitää pieni tauko ja päätin tulla tänne vähän päivittelemään viikon kuuulumisia. Onpas tämä viikko mennyt todella nopeasti, vaikka minulla on erittäin rento jakso nyt. Minulla on kahtena päivänä 3h, kahtena muuna  päivänä 2h ja yhtenä päivänä yksi tunti koulua. Kyllä kelpaa näiden 6-7palkkien jälkeen tälläinen rento 4palkin jakso. Tänään pitäisiki tehdä jo ensi vuodelle kurssivalinnat enkä ole edes katsonut niitä kauheesti... Voisi varmaanki kohta mennä katsomaan. Treenien suhteen tämä viikko on ollut aika laiska, vaikka aikaa olisi ollut.. Viikon liikunnat on tullut cheerleadingissa ja hyötyliikunnasta. Eilen kävin kiertelemässä kauppoja ja nautin ulkona ensimmäisestä aurinkoisesta ja lämpimästä ilmasta. Tänään voisi käydä lenkillä, kun siellä on vielä ihana ja aurinkoinen ilma. Muita suunittelmia minulla on täksi päivät treenit ja koulutehtävien tekemistä.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Easter break!




Hyvää huomenta!
Tiistaipäivä lähtee tästä pikku hiljaa käyntiin ja aika paluu arkeen on taas koittanut. Kohta pitäisikin lähteä kohti koulua melkein viikon tauon jälkee... Huh, onpas viikko mennyt nopeasti. Muistaakoha sitä enää miten opiskellaan?:D Mutta minun lomaan kuului siis paljon löhöilyä, sarjojen kattomista, hyvää ruokaa ja viikonloppuna ryhdistäydyin urheilemaan. Perjantaina kävin tekemässä 20km pyöräilylenkin. Alkumatka oli yhtä tuskaa ja sitä pahensi vielä puolessa väliä matkaa oleva pehmeinen ja kurainen soratie. Heti kun pääsi siitä asfaltille, niin jopas jo rullasi hyvin loppumatka. Sunnuntaina kävin tekemässä pienen juoksutreenin. Alkulämppäksi juoksin 4km. Sen jälkeen tein normaalisti koordit ja lopuksi vielä 5xhenkselivedot eli jalkapallokentän kulmasta kulmaan vetoa lyhyellä palautuksella. Ne tuntui tosi erittäin helpoilta ja kevyiltä. Olisi voinut tehdä enemmänki, mutta olen päättänyt aloittamaan hitaasti ja varmasti!

Mites teidän pääsiäinen sujui?

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

4 vinkkiä terveelliseen elämäntapaa

Moni on varmasti tuskaillut siitä, kun kesä lähenee uhkaavasti eikä ole tehnyt kesäkunnon eteen mitään. Vielä ei olisi myöhäistä aloittaa, mutta en tullut kirjoittamaan siitä kuinka saada kesäkunnon2015 vaan kuinka ylläpitää terveellisiä tapoja kesän jälkeen ja sitä kautta "kesäkunto" pysyy yllä koko talven läpi ensi kesää asti.

Itse heräsin tällä viikolla tähän, että pitäisi vähän muuta elämäntapoja.  Muutamia esimerkkinä minun tämän hetkisestä elämästä ovat: jos olen kotona katon aina tv:tä, oon tietokoneella ja käyn vähän väliä jääkaapilla hakemassa ruokaa, en pääse omasta sängystä ylös ilman  että ei olisi reenejä tai en olisi pakottanu itseni lenkille ja näitä ennen on ollut paljon vastamietteitä, syöny ihan liikaa herkkuja viimeisen kuukauden aikana ja viimeisin yllätys oli, että minun viime kesäiset isot shortsit ovat nyt juuri ja juuri sopivat! En sinällänsä halua laihtua, mutta istun päivän aikana todella paljon, joka ei ole hyvä asia terveydelleen ja syön miten sattuu. Niin haluan vain päästä noista huonoista tavoista eroon. Nyt jaan teille muutaman vinkin, kuinka pyrin parantamaan elintapojani. Nämä on varmasti kaikille jo tuttuja asioita, mutta silti haluan kertoa oman mielipiteeni näistä asioista.

1. Veden juonti

Olen aina juonut aivan liian vähän vettä, joten se on ensimmäinen asia mitä aion parantaa. Vettä pitäisi juoda päivässä 1-2l. Tiesitkö, että riittävästä veden juonista on paljon hyötyä elimistölle? Niitä ovat esim. iho, hiukset ja jopa lihakset pysyvät kauniina,  pitää yllä vireyttä, nälän tunteen loitolla ja ehkäisee flunssaa. Ehkäpä nämä asiat motivoi juomaan enemmän.



2.  Terveellinen ruoka

Veden juonnin lisäksi on hyvä muistaa syödä terveellisesti.  Päivässä pitäisi syödä n. 5 kertaa. On hyvä aloittaa aamulla kunnon aamiaisella, jotta jaksaa odottaa lounaaseen asti. Koulun jälkeen on hyvä syödä välipala, jos on pitkä aika päivälliseen. Illalla kannattaa syödä vielä pieni iltapala. Jos iltapalalla ei riitä pari leipää vaan syö siihen lisäksi kaikkea muuta, se tarkoittaa, että ei ole syönyt tarpeeksi päivällä. Aion syödä terveellistä kotiruokaa ja varsinkin enemmän vihanneksia ja hedelmiä! Karkit ja muut herkut saavat jäädä vähemmällä. Eihän niistä ole edes mitään hyötyä elimistölle.


3. Liikunta

Tämän vuoden aikana olen viikossa liikkunut 5-12h epämääräisesti.Aion laatia, jokaisen viikon sunnuntaina seuraavan viikon treenit, jotta olisi vähemmän syitä olla tekemättä ja suunnitelma laadittua pääsee ylös tuolista/sängystä helpommin. Aion tehdä mahdollisimman monipuolisia treenejä, jotta siitä olisi hyötyä. Eli enemmän treenejä ja tehokkaampia ja vähemmän istumista tietokoneen/kännykkän/tv:n ääreessä. Liikunnan hyötyjä on niin paljon, että en jaksa luetella kaikkia, mutta esim. luusto ja lihakset pysyvät lujina, tehokaas hengitys, vahva sydän, ehkäisee monia kansantauteja ja parempi itsetunto ja minäkuva.


4.lepo

Viimeisenä mutta ei vähäisempä on muistaa kaikkien näiden lisäksi riitävä levon saanti. Kaikki on varmasti kuullut sanonnan, että kroppa kehittyy levossa, joten miksi jättää levon saantia vähemmäksi. Unta jokainen tarvitsee joka yö riippuen ihmisestä 8-10h. Riittävän unen saanti edistää oppimista, asioiden muistamista ja urheilusta palautumista. Univaje johtaa oppimisvaikeuksiin, vastustuskyky heikkenee, tapaturmien riski ja ruokahalu kasvaa.

Tiivistettynä vielä yhteen kuvaan:
kuvat:weheartit

torstai 2. huhtikuuta 2015

pitkän viikonlopun verran lomaa



Heissan! 
Tällä hetkellä piristää aika moni asia esim. enää alle 2kk kesälomaan, koeviikko päättyi eilen ja olen ihan tyytyväinen ja seuraavan kerran menen vasta tiistaina kouluun. Vaikka on ollut raskas alkuviikko niin kyllä se nyt palkitaan pienellä lomalla. Nyt unohdetaan hetkesti kaikki koulu jutut ja keskitytään kaikkiin niihin asioihin, mitkä on jäänyt taka-alalle näiden parin viikon aikana esim. reenit, lepo ja huoneen siisteys.

Vai voiko edes sanoo, että on ollut raskas viimeiset pari viikkoo, sillä viikonloppu meni todellakin kaikkien muiden asioiden parissa kuin koulukirjojen. Edellisessä postauksessa mainitsinkin, että viime viikonloppun oli kaiken näköistä ohjelmaa. Äh, ärsyttää vaan, kun ei ole mitään kuvia sieltä. Olin siis lauantaina aamupäivästä ristiäisissä ja olin päässyt kummiksi! Hah, hauska miettiä taaksepäin, kun halusin heti kummiksi, kun pääsin riparilta, koska muutama sieltä pääsi kummiksi heti sinä kesänä. Olin ihan, että höh en varmaa koskaan pääse mihinkää tälläsiin... Oli ihan mukavat pienet juhlat. Kotona ehdi olla pari tuntia ennen kuin lähdin kaverin 18-vuotiassynttärijuhliin. Sunnuntaina herään väsyneenä ja yritin lukea hissaa silmät ristissä, vaikka meillä oli vieraita ja enkä ollut edes aukaissut kirjaa koko kurssin aikana.

 Tällä viikolla minulla oli hissan, matikan ja äikän koe. Eilen minulla alkoi jo loma, vaikka no yritin kirjoittaa äikän tutkielmaa loppuun. Tänään heräsin aika aikaisin. Aamulla panostin kerrankin vähän enemmän aamupalaa, kun kerrankin oli aikaa. Aamupäivästä lähdin käymään Tampereella, viemässä kirjoja takaisin kirjastoon, ostamassa kirjan ensi jaksoa varten ja kiertelemässä kauppoja. Kotiin tultua aukaisin pitkästä aikaan tietokoneen (jotakin muutakin varten kuin koulua) ja katselin muutamia sarjoja, jotka oli vähän jäänyt... Illalla kävin lenkillä ainoastaan viikon tauon jälkeen.. En vai ymmärrä, miten juoksu tuntuu silti niin helpolta ja kevyeltä, vaikka en käy hirveän usein juoksemassa... Jännää, mutta varmaanki juuri tämän takia tykkään käydä lenkillä. Jos nyt paljastetaan, että tamä oli vasta ensimmäinen treenit tällä viikolla. Meillä on treenistä nyt tämä koko viikko lomaa, Whooo! Mutta nyt laitan jonkun leffan pyörimään.

Hyvää pääsiäistä!