torstai 12. lokakuuta 2017

Syksyä varten uusia vaatteita

Heissan!
Syksy on taas täällä, ja on aika heittää kesävaatteet takaisin kaapin nurkkaa odottaen ensi kesää. Näin kun ei ole tarvinut oikeastaa yli vuoteen miettiä, mitä sitä laittaisi aamulla päälle, kun hupparit ja juoksuhousut on iha hyvä yhdistelmä. Sitten kun ehkä kerran kuukaudessa, pitää/saa laittaa jotain muuta, niin ei niitä vaihtoehtoja ihan hirveesti ole. Oon ostanut ns normivaatteen viimeksi viime keväänä yhden pitkähihasen, jos töistä muutamaa vaatetta ei lasketa. Mutta sen edestä onkin löytynyt huppareita, treenipaitoja, juoksuhousuja, takkeja ja lenkkareita.

Tässä lomalla oli kerrankin aikaa tutkia rauhassa nettikauppoja, joten tein kollaasin, mitä/minkälaisia vaatteita haluaisin vaatekaappiini.

 1. Takki täältä Ei ihan hirveästi löydy mitään siistiä takkia, joten tuntuu aina vähän alipukeutuneelta siistimmissä tilanteissa, jos laitan parkatakkini  päälle.
2. Paita täältä Oon aina pitänyt tommosista rennoista, mutta siisteistä paidoista. Väri vielä vähän mietityttää, mutta toisi kyllä vähän vaihteluvuutta mustaa/harmaaseen.
3. Neule täältä Sitten vähän rennomman mallinen neule, jonka voi oikeastaan ihan minkä kanssa vaan yhdistää.
4. College täältä  Ei nyt ihan pelkästään normivaatteisiin tyydytä, niin täytyyhän sieltä löyty vähän urheiluviittaavaa.
5. Mekko täältä 6. Farkut täältä
Olen alkanut pikkuhiljaa tykätä mekoista. En jaksaisi istua koko päivää farkut jalassa, kun pariki tuntia ne jalassa tuottaa jo tuskaa, mutta kyllä sitä yhdet normi kireät farkut pitäisi löytyy vaatekaapista.

Ilmoitus: Vein tänään vanhoja vaatteita, kenkiä ja muita tavaroita Tampereen bonus kirppikselle ja löydät ne pöydästä numero 90! Se on ensi tiistaille asti! Toivottavasti ehdit käydä poikkeamassa ja löydät jotain mieluista!
 

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

116.

Heissan!
Viime kerrasta onki hieman aikaa, mutta hitaasti ja varmasti alan herättämään tätä blogia eloon. Nyt olikin oiva aika tulla kirjoittelemaan, kun ensi viikko olisi tiedossa syysloma ja nyt olen ollut yli viikon kipeenä eikä tunnu parantuvan millään. Tämän päivän olen yrittänyt olemaan väkisin kotona ja antaa keholleni lepoa. Ei ole aivan helppoa tämmöiselle ihmiselle, joka haluaisi olla menossa koko ajan. Tietysti tällä hetkellä olisi erittäin suuri motivaatio liikunnan suhteen, mutta ei, pitäisi saada tämä sitkeä flunssa ensin pois. Miksi se menee aina niin, että kun saisi tehdä jotain, ei kiinnosta yhtään, ja sitten toisinpäin, kun ei saa tehdä niin yhtäkkiä kiinnostaisiki tehdä?


Mitäs muuta? Nämä pari kuukautta koulussa on mennyt todella nopeesti. Ollaan oltu retkeilemässä, armeijassa ja istuttu niin paljon, että takapuoli on liimautunut penkkiin kiinni useamman kerran viikon aikana ja kaikkea muuta mukavaa puuhaa. Vielä olisi muutamia kouluhommia tehtävänä ennen, kuin pääsee keskittymään työharjoitteluun. Koulun ulkopuolelta voisin kertoa, että yllätyin, että sain töitä, jossa meneekin sitten yksi päivä viikosta. Näin lomalla olisi tietysti hirveä matkakuume, että olisi iha mukava lähteä ulkomaille muutamaksi päiväksi tai jopa viikoksi. Enpä saanut mitään lomaa hommattua tai ainakaan vielä. Joten ehkä tyydyn vielä alla oleviin lomakuviin ja haaveilen vain lämmöstä.