keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Lumikuvia


Hyvää Huomenta! Mietin, että mitäköhä mä teen hereillä jo ennen seiskaa, mutta onpas ainakin vähä omaa aikaa ennen kuin aloitan työt. Mun on jo pitäny tää postaus julkaista monta päivää aiemmin, mutta aina on tullut esteitä, että en ole päässyt koneen ääreen.

Taisin yli viikko sitten hehkuttaa siitä, kun kävin pelkillä juoksuhousuilla lenkillä ja tiet olivat jo aika sulia.. No mitäs sitten seuraavana viikkona tapahtuikaa? Koko seuraavan päivän aikana satoi lunta, joten kävelin kotiin viimeisten kirjotuksien jälkeen niin, että lunta oli nilkkoihin asti. Tässä olisi muutamia kuvia, mitä otin, kun olin kuvailemassa yksi aamu sillon kun oli vielä tämän näköistä. Nykyään ulkona enää vai pieni hassu lumikinos siellä täällä.







torstai 24. maaliskuuta 2016

Hyvää yötä!

Heissan! Se olisi pidennetty viikonloppu pääsiäisen takia. Onko teillä suunitelmissa lähtee ulos illalla vai viettää ihan leppoista koti-iltaa? Itse ajattelin tyytyä karkkipussiin ja leffaan tänään. Mutta tämän postauksen aiheena on uni. Kerron lyhyesti unirytmistä, unen merkitys ja univajeen vaikutukset terveydelle.


Unirytmin pitäisi pysyä samana viikosta toiseen ja myös viikonloppuisin. Pahin virhehän on se, kun yrittää viikonloppuna nukkua univelat pois, jolloin unirytmi sekoaa vain enemmän. Vuorokausirytmiä säätelee valo-pimeärytmi ja melatoniinihormoni. Hyvälaatuinen ja riittävän pitkä uni on myös yksi hyvinvoinnin peruspilareista. Hyvän vuorokausirytmin huomaat, kun nukahdat illalla nopeasti ja heräät aamulla pirteenä. Parhaat asiat mitkä ovat auttaneet  nukahtamaan ajoissa on säännöllisyys ja rutiinit ennen nukkumista. Minun ilta menee suurin piirtein näin: Jaksan jossain vaiheessa vihdoinkin jonkun tehtävän ääreltä mennä iltapesulle. Sen jälkeen kellosta riippuen katson vielä ainakin hetken jotain sarjaa tv:stä, selaan kännykkää ja samalla rasvaan ihoni. Olen pyrkinyt siihen, että sammutaisin kaikki valot, tv ja kännykän viimeistään klo 23. Joskus se onnistuu, joskus se vähän venähtää. Mutta kun menee aikaisin nukkumaan, herään aikaisin aamulla.


Unen merkitys:

Me kaikki tarvitsemme unta joka yö n. 8h. Unella on monta merkitystä elimistöömme ja erityisesti aktiiviselle liikkujalle uni on yksi tärkein asia kehittymisessä ja palautumisessa. Kevyen unin aikana toimintakyky alkaa palautua. Syvä unen aikana aivot latautuvat ja elimistö toipuu päivän rasituksista. Lapsilla erittyy kasvuhormonia. Elimistö korjaa vaurioita ja rakentaa uusia kudoksia. Syvän unen aikana päivällä opitut asiat siirtyvät pitkäkestoiseen muistiin. Viimeisenä REM-unen aikana aivot työstävät vaikeita ja monimutkaisia asioita. Poistetaan ns. turhat tiedot. Tämän unen vaiheella on myös vaikutusta mielenterveydelle. Vähäinen uni lisäää nimittäin negatiivisia tunteita.



 Univajeen merkitys terveydelle:

Univajeella ei ole muuta kuin negatiivisia asioita terveyelle. Olet varmasti huomannut, kun on tullut huonosti nukuttua niin seuraavana päivänä kaikki asiat ärsyttää ja mikään ei mahda onnistua. Suorituskyky ja tarkkaavaisuus heikkenee, joka on suuri riski liikenteessä ja työpaikalla eli tapaturmien ja loukkaantumisen riski kasvaa. Oppiminen vaikeutuu, kun keskittymiskyky heikkenee. Vastustuskyky heikkenee, jolloin on suurempi riski sairastua tarttuviin tauteihin esim. flunssaan. Myös on suurempi alttius sairastua masennukseen ja lihota. Lihominen johtuu siitä, koska väsyneenä tekee mieli rasvaista ja/tai sokerista ruokaa. Muistat varmaanki niitä päiviä, kun tulet koulusta kotiin väsyneenä ja nälkäisenä. Silloin tekisi mieli syödä koko jääkaappi tyhjäksi. Univaje lisää myös kortisolin eli stressihormonin erittymistä. En tiedä, lisääkö univaje vai univajeen takia lihominen insuliiniresistenssiä. Jos tunnet itsesi väsyneeksi, kuuntele hetki itseäsi. Onko sinulla kiire, stressiä vai liikaa tehtävää, mitkä syö sinun unesta tunteja? Selvitä syy ja pyri poistamaan tai ainakin lievittämään syytä.




Jos et saa unta kokeile näitä:

1. pidä unirytmi samana myös viikonloppuisin
2. himmennä/sulje valot ja laita elektroniikka pois
3. tuuleta makuuhuone ja panosta hyvää tyynyyn
4. vältä raskasta ateriaa
5. harrasta säännöllistä liikuntaa ja voit kokeilla venytellä iltaisin

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Viimeaikaisia ostoksia

 Heissan!
Taisin mainitakin jossakin postauksessa, että yhtenä viikkona tuli hieman shoppailtua etenkin urheiluvaatteita, joten ajattelin hieman esitellä niitä täällä...
 Halusin uudet pitkät treenitrikoot. Nämä Niken treenitrikoot ovat jo näkyneet täällä blogissa. Ostin xxl:stä. Näiden pitäisi olla 3/4 pituiset lahkeet, mutta tälläiselle kääpiölle nämä ovatkin enemmän 7/8 pituiset lahkeet.


 Oon jo pitkään haaveillut pitkähihaisesta treenipaidasta. Nyt vihdoinkin sain ostettua HM:ltä. Plussa tämä paita sai siitä, kun tässä ei ole huppua ja peukaloille omat reiät, jotka lämmittävät hieman kämmeniäni.

Tää on niin aivan ihanan värinen, joten oli pakko ottaa tämä mukaan Budget Sportilta. Odotan jo innolla kesää ja t-paita kelejä, jotta pääsen käyttämään tätä ja siitä seuraa myös, että lenkin jälkeen paita on täynnä mustia pieniä ötököitä...

Nämä kaksi ihan perus valkoista kulhoo tarttui lauantain Ikean reissulta. Olen nyt keräillyt paljon kulhoja ja koristeastioita itselleni, joten naureskelin vain kaupassa, kun en omista mitään tavallisia lautasia, joten syön varmaankin näistä pari ekaa kuukautta, kun joskus muutan omaa kotiin. Tai varmaanki täytyisi vähän laajentaa tätä minun astiakeräilyä, että saan kaiken tarvittavat astiat hommattua ennen kuin muutan.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Kun pitäisi lukee, ehtii haaveilla matkustamisesta

Heissaan! Tälläkin hetkellä pitäisi olla nenä tiiviisti kirjassa kiinni, mutta ajatukset taas harailee vähän liikaa, joten ajattelin pitää pienen tauon lukemisesta. Ajatukset ovat erityisesti pyörinyt tulevaisuuden suunnitelmissa ja matkahaaveissa. Tällä hetkellä kerään rahaa, jotta pääsisin käymään vihdoinkin Barcelonassa. En tiedä, milloin sinne ehdin, mutta toivottavasti tämän vuoden puolella tai sitten vasta ensi keväänä/kesänä. Tästä matkakuumesta tuli sellainen mieleen, että voisin kertoa hieman minun edellisistä ulkomaamatkoista.





Kaunas
Tänne oli ensimmäinen matka, joka oli Ruotsia kauempana ja samalla myös olin ensimmäistä kertaa lentokoneessa. Reissussa oltiin 3 tai 4 päivää joulukussa 2011. Muistan todella hyvin sen päivän, kun lähdettiin. Tulin suoraan piirileirityksestä Eerikkilästä, jossa yöunet olivat jääneet noin kahteen tuntiin ja oltiin vasta kymmenen jälkeen illalla perillä. Väsymystä en edes huomannut, kun taisin olla niin innoissaan matkasta. Ennen kuin mentiin nukkumaan, käytiin hotellin vieressä olevassa pizzeriassa syömässä, jossa söin älyttömän hyvää pizzaa! Söin myös ensimmäistä kertaa thaimaalaista ruokaa. Voisin mennä takaisin sen ruuan ja halpojen hintojen takia. Paitsi Liettuassakin on nykyään eurot.  Meillä ei ollut mitään sen kummempaa erityistä puuhaa, kuin kierrellä kauppoja ja kaupunkia.

Ruotsi
Höh, missäköhä mun kaikki Ruotsissa otetut kuvat on? Muistan suurin piirtein, millaisia kuvia otin viime Ruotsin reissusta, josta tulee kesällä jo kolme vuotta. Löysin sitten nuo kaksi kuvaa: ylempi on vuodelta 2010 pikkukaupungista, joka on noin tunnin ajomatka Tukholmasta ja alempi kuva on edelliseltä reissulta. Nyt kun alan miettimään, olen käynyt Tukholman keskustassa vain 4-5 kertaa koko elämän aikana, vaikka muutaman vuoden aikana kävimme perheeni kanssa 2-4 kertaa vuodessa. Yleensä ajoimme suoraan laivasta sinne, missä yövyttiin ja ajettiin takaisin suoraan laivaan. Hah, tuolla edellisellä kerralla yritin löytää yksin satamasta reitin keskustaa (Tukholmassa siis) ja pärjätä mun vaatimattomalla kielitaidolla. No loppujen lopuksi kaikki sujuivat ihan hyvin muutamia hetkiä lukuunottamatta.






Tallinna
 Kävin Tallinnassa ensimmäisen kerran vuoden 2014 talvella. Käytiin katsomassa äitini kanssa titanic-näyttely, joka oli kyllä yllättävän hyvä. Näyttelyn jälkeen käytiin kiertelemässä Tallinnan keskustaa, vanhaa kaupunkia ja myös tuli hieman shoppailtua. Seuraavana kesänä tehtiin uusi matka Tallinnaa, jolloin tarkoituksena oli mennä tv-torniin, mutta ei jostain syystä menty. Oisko ollu sen verran sumusta, että sieltä ei olisi näkyny mitään? No sitten kierreltiin enemmän vanhaa kaupunkia ja kauppoja ja käytiin syömässä espanjalaisessa ravintolassa.



USA
Apua siitä on jo melkein vuosi, kun nousin lentokoneeseen kohti Washingtonia ja sieltä Orlandoo.  Jenkki matkoista olenkin tehnyt matkapostaukset, joita voit lukee täältä ja täältä. Aivan ihania muistoja ja kokemuksia. Olen aina valmis lähtemään uudestaan!

Kaikista olisi voinut kertoa vielä vaikka mitä, mutta ajattelin pitää kummiski tämän suht lyhyenä, että jaksatte lukea loppuun asti! Tästä ehkä huomaattekin, että en ole kauheesti matkustellut verrattuna moneen muuhun, mutta minua se ei haittaa. Minulla on ihan hyvin aikaa kiertää vielä maailmaa, jota aionkin tehdä heti, kun olen saanut töitä ja rahaa säästöön.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Voi että tätä onnellisuuden määrä

Heissan! Tällä hetkellä minulla on niin hyvä fiilis, vaikka tänään tuli taas istuttua seitsemän tuntia koulun salissa. Kaksi kolmesta on jo tehty ja tasan viikon päästä toivottavasti  minun osalta lukio oli sitten siinä. Tämän päiväisen kirjotuksen jälkeen stressasin ja keskittymiskyky oli täys nolla enkä pysynyt millään paikallaan, mutta kun pääsin bussiin istumaan rauhottumaan ja sain kotona kunnon ruokaa, olo parantui heti. Pirteyden nousun takana voi olla myös se aivan ihanan keväinen ilma.




Kotona huomasin olevan aivan liian pirteä, joten päätin lähteä lenkille taas ekaa kertaa muutamaan viikkoo. Viime viikolla oli kaikennäköistä puuha, että en ehtinyt ja keskellä viikkoo tulin yhtäkkiä kipeeksi, mutta onneksi se meni ohi yhdessä päivässä. Mutta takaisin tähän päivään ja juoksulenkkiin. Aluksi juoksin puoli tuntia kevyttä hölkkää loppua kohden kiihdyttäen. Sen jälkeen pieni porrastreeni: neljällä erilaisilla pomppuilla ylös 2x25porrasta ja juoksin 10 kertaa portaat ylös. Tämän jälkeen aluksi ajattelin tehdä vain kolme ylämäkivetoa. Ne tuntuivat liian helpoilta, joten lisäsi vielä kaksi vetoa. Eli tämän päiväiset treenit sujuivat yllättävän hyvin, vaikka loppuverkassa pohkeita alkoi krampata, mutta onneksi pienellä pysähdyksellä, venytelyllä ja hieromisella, pääsin jatkamaan matkaa kohti kotia Ylämäkitreeni ja huonosti syönyt ja vähän juonut päivän aikaa lisäävät ainakin minulle kramppien saamista. Hyvän treenin lisäksi oli aivan mahtavaa juosta pelkillä juoksuhousuilla ja tuulitakin alla oli pelkästään pitkähihanen. Se on joka kevät niin ihanaa saada heitettää paksut vaatteet ja vähentää vaatekerroksia, juosta sulilla teillä ja juoksukin alkaa yleensä kulkemaan.  

 

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Viikko 9

  Heissan!
 Se olisi taas maanantai ja uusi viikko edessä. Se olisi sitten viimeinen viikko ennen kirjotuksia, joten yritän parantaa tapojani ja keskittyä paremmin tämän viikon ajan lukemiseen. Ei oo enää kauaa niin pitäisi jaksaa keskittyy.

 Viime viikolla tein vähän kaikennäköistä. Olin ajotunnilla ja pikku hiljaa se ajaminen alkaa jotenkin sujumaan. Toteutin melkein treenisuunitelman mukaan. Ainoastaan yksi lenkki jäi tekemättä, mutta se sitten siirtyi tälle viikolle. Kävin Helsingissä, Tampereella ja ideaparkissa shoppailemassa ja löysin pelkästään treenivaatteita. En vaan osaa ostaa enää tavallisia vaatteita. Kävin myös moikkaamassa muutamia sukulaisiani. Näiden lisäksi tietenkin yritin rentoutua. Lopuksi vielä pitkästä aikaa minun ottamia kuvia viime viikoilta. 

 Tein viime viikolla suklaamuffinsseja, jotka onnistuivat hyvin. Ajattelin aluksi tehdä vähän jotain muuta, mutta sitten ei ollutkaa kaikkia tarvikkeita kotona.
 Lunta  vielä on, mutta minäpäs istun täällä ikkunan toisella puolella ja yritän keskittyä lukemiseen. 

 Toissa viikonloppuna oli yleisurheilun sm-hallit Tampereella, mutta itse katselin molempina päivinä telkkarista kisat. Sain taas niin paljon motivaatiota omaan treenaamiseen.
 Ensimmäinen todella pitkään aikaan hyvin sujuneen vk-lenkin jälkeen tein smoothiebowlta. Laitoin ennen lenkkiä banaanin pakastimeen. Lenkin jälkeen laitoin blenderiin banaanin, mansikoita, vadelmia, mustikoita ja maitorahkaa. Sekoitin ja kaadoin kulhoon. Koristelin vielä mustikoilla ja kiiwillä. Oli kyllä hyvää ja yllättävän täyttävää!

 Maistoin vihdoinkin tätä Fazerin uutta suklaata, joka oli yllättävän hyvään, koska en niin kauheesti pidä valkoisesta suklaasta. 

Kävin shoppailemassa. Ostin kuvassa olevien niken treenihousujen lisäksi pitkähihasen ja t-paidan. Nyt on taas hetkeksi tarpeeksi treenivaatteita, että voi treenata:D