keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Penkkarit & Abiristeily

Säälittävä kuvasaldo: Niin lähellä, mutta niin kaukana se Tallinna on//Penkkarit! Ennen kuin mentii rekkoihin//Löydettiin laivalta vielä yksi baari, mikä oli auki tuohon aikaa, mutta se meni kyllä jo joskus kuuden jälkeen kiinni.

Heiissan pitkästä aikaa! 
Viime viikolla olikin sitten lukion toiseksi viimeiset juhlat eli penkkarit ja abiristeily. Tällä hetkellä tuntuu tosi oudolta, kun ne on jo ohi, ja myös aika haikeelta, vaikka odotan jo innolla, että mitä kaikkea tänä vuonna tulee tapahtumaan. En odottanut erityisesti tai mitenkää jännittänyt penkkareita. Se päivä vain tuli ja meni. Sama juttu oli wanhojen kohdalla. Penkkareiden jälkeisenä perjantaina pyrin lukemaan ja rentoutumaan, kun lauantaina päivä alkoi jo kymmenneltä treeneissä. Sieltä suoraan bussille, jolla mentiin kohti Helsinkii ja abiristeilyä. Risteilyllä oli kivaa ja tuli valvottua koko yö, mikä näkyi sitten olotilassa sunnuntaina ja jopa tiistainakin olin vielä hieman väsynyt. Vielä tiivistettynä näistä kahdesta päivästä voisi sanoa, että sain uusia aivan mahtavia muistoja, mutta onneksi nämä ovat vain kerran elämässä!

2 kommenttia: