lauantai 11. elokuuta 2018

Stressin keskeltä lomaviikolle

Heissan!
Muutama viikko mennyt taas edellisestä postauksesta. Jotenkin on ollut motivaatio kadoksissa tätä blogia kohtaan, etten tiiä johtuuko se siitä että on tapahtunut kaikenlaista lähiaikoina, ettei oo ollut aikaa vai siitä, että oon päivittänyt muuta somea paljon siihen verrattuna, mitä aikaisemmin! Tässä muutama asia listattu, mitä minulle kuuluu tällä hetkellä.
  • Kesätyöt loppuivat viikko sitten
  • 9 viikon jälkeen taas minulla on loma, toki vain tämä viikko
  • Muutin uuteen kämppää, joten tavaroiden järjestämiseen meni alkuviikko ja loppuviikko tottuakseen
  • On sitä jonkin verran ehitty treenaakin kävelylenkkien parissa
  • Jättänyt asioita tekemättä, jotka nyt vaa roikkuu to do it-listalla ja jotka aiheuttaa vaa stressiä, mutta ei muuta auta kui niskasta kiinni ja asioiden kimppuu
  • Stressanut työn saannista, mutta lopulta niinkuin aina asioiden on tarkoitus järjestyy niin ensi viikolla aloitetaankin työt
  • Pari viikkoa sitten aloitinkin sivutyön verkostomarkkinoinin parissa, josta oon super innoissaan ja motivoitunut tekemään työtä ihan kunnolla!
  • Tällä hetkellä on menossa 10 päivän Shred eli kehonpuhdistus, jonka aikana vältämme mm. kahvia, sokeria, vehnää, maitoa ja lisätään kasviksia ja marjoja ruokavalioon!
Lemppari aamupala!
-Kaurapuuroa
-(soija)jogurttia
-pähkinöitä
-Juice Plus marjakapseli avattuna
(-marjoja, jotka puuttuivat tänä aamuna)

Ootko vielä Facebookin ihmeellisessä maailmassa? Oon itse erityisesti tässä kesän aikana palanut aktiivisesti Facebookin maailmaa ja tein uuden sivun tällä viikolla, jossa tuon esille terveellisiä reseptejä, treenejä, motivaatioo ja kaikkea muuta arkeen ja hyvinvointiin liittyviä asioita! Sivuston löydät nimellä Wellness with Elisa tai suora linkki tästä

Oikein ihanaa lauantai-iltaa!:)

2 kommenttia:

  1. Vähän samoja fiiliksiä, kaikki koulutehtävät ja autokoulutehtävät odottavat :D Mulla haaveissa aloittaa kehonpuhdistus tai edes parin päivän detox kuuri jolla saisi edes vähän virkeänämmän ja puhtaamman olon ja pääsisi yli mäkki/Hese ruuasta jota on tullut syötyä nyt ajat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se loma vaan loppuu aikanaan ja velvollisuudet odottaa taas :D Joo on kyllä tehnyt hyvää tuo kehonpuhdistus kaikkien kesäherkkujen jälkeen! Jos kiinnostaa saada lisää tietoo tuosta Shredistä, miten toteutetaan yms niin voit vaikka laittaa facebookin kautta viestiä sivustolleni, wellness with Elisa niin kerron miellään lisää:)

      Poista