lauantai 5. syyskuuta 2015

Mistä aikaa treenaamiselle?

Nyt on taas koulut/työt alkanut ja niiden omat kiireet vievät aikaa viikosta Voi huomata, että on vaan niin väsynyt pitkän päivän jälkeen päivästä toiseen, ettei enää huvittaisi lähtemään urheilemaan. Huomaa, että pikku hiljaa treenit jää vähemmälle ja vähemmälle. Ehkäpä on kesän jäljiltä tullut muutama kilo lisää ja haluaisit päästä niistä eroo, mutta kesän laiskottelu on jäänyt päälle ja motivaatio hukassa. Eli mistä löytäisin aikaa ja erityisesti motivaatioa treenaamiselle näin syksyisin. Olen itse miettinyt tuohon kysymykseen vastausta, joten ajattelin jakaa omia mietteitä tuohon vastaukseen.




Ensin lähtisin miettimään, että oletko aamu-vai iltavirkku. Jos olet aamuvirkku, herää aamuisin aikaisemmin, jotta saat kunnolla treeneistä irti. Ei tarvitse herätä, kuin 30min aikaisemmin. Näin voit tehdä 30min kävely/juoksulenkin tai kotona lihaskuntotreenin tai joogaa. Tietenkin jos menet salille treenaamaan niin heräät vielä aikaisemmin. Jos työpaikkasi lähellä on joku sali tai kuntopolku, ota urheiluvaatteet mukaan töihin ja mene joko ennen, lounastauolla/hypärillä tai töiden jälkeen suoraan treenaamaan. Jos olet enemmän iltavirkku, kannattaa jättää treeni vasta iltaan. Näin olet virkeämpi ja jaksat keskittyä ja saat enemmän irti treeneistä. Minä olen vähän molempia. Treenaan mielummin aamulla, koska se on sitten ohi, eikä tarvitse odottaa koko päivää treenejä ja tulee tehtyä ainakin. En halua jättää esim. lenkkiä iltaan, koska illalla houkuttelee enemmän kaikki muut asiat kuin reenit, mutta monien harrastuksieni myötä olen tottunut lähtemään melkein jokaisena iltana reeneihin.

 Jouduin viime keväänä pitää medialakon muutaman päivän koulutehtävää varten. Tuona aikana huomasin, että oikeesti mulla jää joku 1-3h ylimääräistä aikaaa päivässä, jos en käyttäisi kännykkää, tietokonetta tai katsoisi tv:tä päivän aikana. Eli toisena vinkkejä yrittäkää välttää koko ajan räpläämästä sitä puhelinta tai jämähtää koneen ääreelle.

Tuosta tv:n katselemisesta tuli mieleen kolmas vinkki eli jos ohjelma kestää vaikka tunnin tai yli niin, mikset tekisi samalla muutamia lihaskunto liikeitä tai venyttele samalla tai ainakin mainoskatkoilla. Hyviä liikeitä olohuoneessa ovat esim. kyykyt, askelkyykky, punnerrukset, dipit jne. Näin saat kehosi aineenvaihdunnan liikkeeelle.


Aikatauluta päiväsi näin pysyt myös paremmin mukanan, mitä päivän aikana tapahtuu ja huomaat, milloin on aikaa treenata. Minulle sen on varsinkin helppoa lähtee reeneihin jos olen kirjoittanut ylös esim. sunnuntaina kaikki seuraavat reenit niin siitä ei noin vain "unohdeta." Sitä paitsi tunnin treeni on ainoastaan 4% päivästäsi, joten kyllä varmasti jokaiselta löytyy sen verran aikaa. On hyvä jo heti aamusta asennoituu siihen, että on treenit. Syö ja juo hyvin ja riittävästi pitkin päivää ja mieti päivän treeni valmiiksi tai tee treeniohjelman mukaisesti.

Viimeisenä vinkkinä mutta ei läheskää vähäisempänä nimittäin hyötyliikunta! Liiku matkat kävellen, pyöräilen, rullaluistelemalla aina, kun on mahdollista. 
Olisi erittäin kiitollinen kuulla teidän vastauksia/mietteitä tuohon otsikon kysymykseen!:)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti