maanantai 29. helmikuuta 2016

Ensi kuukauden ajatuksia...

Heissan! Tänään on jo helmikuun viimeinen päivä. Miten ihmeessä nämä kaksi ensimmäistä kuukautta on mennyt näin nopeasti? Luulen, että seuraavatkin kuukaudet taitaa mennä todella nopeasti...

Niin kuin kuvasta näkyykin, että huomenna alkaa virallisesti kevät. Sen kunniaksi aion (tai ainakin yritän) aloittaa aktiivisemman ja terveellisemmän elämän. No en mä nyt pelkästään uuden kuukauden takia aloita uutta elämään. Siihen on omat syyt, joita tulen varmasti tämän kevään aikana valaisemaan. Moneskoha kerta tämä on kun pyrin treenata enemmän ja syödä terveellisemmin? Nyt syynä on erityisesti se, että haluan saavuttaa omat unelmat ja tavoitteet, joiden eteen täytyy uhrata ja tehdä töitä! Unelmat on oikeesti mietitty ja pättetty, joten on helpompi tehdä töitäkin niiden eteen. Mitä aion sitten muuttaa? Ensiksi aion syödä 4-5 kertaa päivässä ja syödä mahdollisimman paljon hedelmiä ja kasviksia ja vähentää herkkujen syömistä ja limujen juomista. Liikunnan osalta pyrin käymään lenkillä ja tehdä lihaskuntoa 3 kertaa viikossa.




Ensi kuusta taitaa tulla hieman stressaava, kun pyrin muuttamaan elämäntapoja hieman ja sen lisäksi lukea ylppäreihin.  Eihä ylppäreihin ole kuin enää tasaan kaksi viikkoa ja kaksi viikkoo ylppäreitä.  Taidan tehdä jonkulaisen suuntaa antava aikataulun seuraavalle kahdelle viikolle, jolloin pysyn edes hieman mukana, mitä kaikkea pitäisi tehdä. Tällä hetkellä terveystiedon lukeminen on ihan hyvällä mallilla, mutta se matikka. Huh, siinä olisi niin paljon työtä, joten yritän keskittyy vain joihin asioihin. Toiseksi ei siinä muu auttaa kuin laskealaskealaskea.


Oikein hyvää alkanuttaa hiihtolomaa tai kouluviikkoa!

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Penkkarit & Abiristeily

Säälittävä kuvasaldo: Niin lähellä, mutta niin kaukana se Tallinna on//Penkkarit! Ennen kuin mentii rekkoihin//Löydettiin laivalta vielä yksi baari, mikä oli auki tuohon aikaa, mutta se meni kyllä jo joskus kuuden jälkeen kiinni.

Heiissan pitkästä aikaa! 
Viime viikolla olikin sitten lukion toiseksi viimeiset juhlat eli penkkarit ja abiristeily. Tällä hetkellä tuntuu tosi oudolta, kun ne on jo ohi, ja myös aika haikeelta, vaikka odotan jo innolla, että mitä kaikkea tänä vuonna tulee tapahtumaan. En odottanut erityisesti tai mitenkää jännittänyt penkkareita. Se päivä vain tuli ja meni. Sama juttu oli wanhojen kohdalla. Penkkareiden jälkeisenä perjantaina pyrin lukemaan ja rentoutumaan, kun lauantaina päivä alkoi jo kymmenneltä treeneissä. Sieltä suoraan bussille, jolla mentiin kohti Helsinkii ja abiristeilyä. Risteilyllä oli kivaa ja tuli valvottua koko yö, mikä näkyi sitten olotilassa sunnuntaina ja jopa tiistainakin olin vielä hieman väsynyt. Vielä tiivistettynä näistä kahdesta päivästä voisi sanoa, että sain uusia aivan mahtavia muistoja, mutta onneksi nämä ovat vain kerran elämässä!

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

hieman kiireinen viikko

Heissan! Näin ihan aluksi haluan toivottaa aivan ihanaa ystävänpäivää kaikille! Ajattelin näin sunnuntai-illan kunniaksi tulla kertomaan hieman tämän viikon kuulumisia ja ensi viikon tapahtumista. Alkuviikosta tuntui siltä, että aamut alkavat todella hitaasti, mutta sitten illat menevät hurjan nopeesti ja riennän paikasta toiseen. Maanantaina ja tiistaina luin tai laskin 4-5tuntia, jonka jälkeen pitikin mennä autokouluun. Jepjep, alotin autokoulun viime viikolla ja huomenna onki jo viimeinen teoriatunti ja ensi viikolla pääsen myös ensimmäistä kertaa ratin taakse ajamaan. Odotan sitä jo innolla ja toivon, että ei olisi kauhean liukasta silloin... Autokoulua on ollut joka päivä paitsi perjantaisin ja torstaipäivä on ainoa päivä, kun olen voinut tulla suoraan kotiin autokoulusta. Olen mennyt joko iltakouluun tai valmentaa. Esimerkiksi keskiviikko oli ihan kamala päivä, kun istuin matematiikan prelissä n. 5,5h, jonka jälkeen oli pari tuntia aikaa ennen kuin autokoulu alkoi ja sen jälkeen menin vielä iltalukioon, joten kotona olin vasta 10 aikoihin. Eihä tuo päivä loppujen lopuksi niin kamala ollut.

Perjantaina aloitettiin tämän kevään ylppärit äidinkielen tekstitaidolla. En oikein osaa sanoo, miten meni. Toisaalta se meni hyvin, mutta en ole koskaan ollut hyvä kirjoittamaan niin en odota mitään huippupisteitä. Loppuillan otin rennosti, kun olin sen verran väsynyt kokeen jälkeen. Eilen oltiinki jo ennen klo 9 menossa taas. Eilinen päivä meni siis Helsingissä akrokoulutuksessa. Tänään heti aamusta aloin lukemaan muutaman välipäivän jälkeen. Muutaman tunnin jälkeen kävin kiertelemässä päivällä nopeesti pari kauppaa. Löysin vaikka mitä kivoja kevät/kesävaatteita, mutta mikään ei lähtenyt mukaan. Sen jälkeen olen lähetellyt pari kesätyöhakemusta. Toivon todella, että saisin tänä kesänä edes jostain kesätöitä. Kesästä tulisi muuten vähän liian pitkä ja tylsä. 
 
Ensi viikolla luen ja lasken ahkerasti pari ekaa päivää, kun loppuviikolle on muita suuntelmia. Kerroin jo aikaisemmin autokoulusta, mutta ensi viikolla on jo penkkarit. Sain tilattua perjantaina vihdoista viimein penkkariasun. Onneksi sain juuri sen, minkä halusin ja sain nopeasti sen. Penkkareiten jälkeen on yksi välipäivä, kunnes lähden abiristeilylle, jossa menee sitten koko viikonloppu. 





Tässä oli hieman tämän viikon kuulumisia ja ensi viikon suunitelmia ja muutamia sekalaisia kuvia tältä viikolta. Mitäs teidän viikko on mennyt ja onko teillä ensi viikolla joko penkkarit tai wanhat?