Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvia. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Onko treenimotivaatiohukassa kesän jäljiltä?

Heissan!
Elokuu alkaa pikkuhiljaa olemaan lopulla ja monet palailee viimeistään koulun tai työn pariin. Toivottavasti on ollut ihana ja rentouttava kesä takana niin jaksaa arjessa taas, vaikka säiden puolesta näyttäisi, ettei ihan vielä syksy tule. Tuntuuko, että kesän jäljiltä tullut uimarengas tai muuten vai pöhöttynyt olo kesän grilliruuista tai epäsäännöllisestä ruokailusta tai alkoholijuomista? Mutta mistä sitä kaivaa motivaatioo, kun arki painaa loman jäljiltä tai mistä sitä edes alottaisi? Kerron alla muutaman vinkin, kuinka aloittaa treenaamisen kesän jälkeen.

Mieti syyt ensi, miksi aloitat ja mikä tai kuka motivoi sinua? Onko se kilpailu, parempi kunto, jaksaminen arjessa, jaksaa touhuta lapsien kanssa tai kävellä portaat reippaasti ilman, että on kuollut sen jälkeen.

Päätä yksinkertaisesti, että aloitat, mutta älä kuitenkaa mieti liikoja vaan tee!

Mieti, mikä sinua kiinnostaa liikunnasta. Harrastuksia on niin monia yksilölajeista joukkuelaijeihin ja tanssista, palloiluun ja kamppailulajeihin ja sisälajeista ulkolajeihin, että jokaiselle löytyy varmasti se oma laji ja nyt syksy on oiva aika aloittaa uusi harrastus. Anna mielikuvituksen lentää vaa ja treenaa siellä missä haluat!

Ole rohkea ja kokeile uusia lajeja niin jopa voit löytää just se oma juttunsa, vaikka alkuun mietit, et ikinä voisi tykätä siitä!

Suunnittele seuraavan viikon treenit jo valmiiksi esim sunnuntaina, jolloin se helpottaa ajankäyttöä sekä ei voi niin helposti lipsua.

Jos tuntuu, että aika ei riitä liikunnalla. Tarkista kuinka kauan esimerkiksi vietät kännykän kanssa tai istut bussissa, voisitko edes osan aikaan/matkasta, vaikka kävellä? Käytkö usein kaupasta, joten ostaisitko kerran viikossa ison määrän ruokaa.

Muista maltti! Motivaatio lopahtaa aika nopeasti, jos ahmit liikaa heti!

 Muista oikeanlaiset varusteet etenkin, kun innostut jostain tietystä enemmänkin! Hyödynnä musiikki ja tee syksylle vaikka uusi soittolista!

Fiilistele, mitä tunteita ja oloa saat liikunnan aikana sekä liikunnan jälkeen!

Viimeisenä haasta myös kaveri mukaan!


Omalla kohdalla kesä meni aikalailla just fiiliksen mukaan treenaamiseen, välillä ei tullut mitään treeniä, mutta sitten taas oli motivaatioo käydä salilla, lenkillä ja pelailemassa saman viikon aikana. Mutta kesä on otettu rennosti niin nyt löytyy taas motivaatioota treenaamiseen. Melkein jopa harmittaa, kun on lepopäivä, mutta pitäähän sitä levätä, jotta voi myös kehittyä!  Ja heei jos tarvitset apua, miten lähteä treenaamaan, motivaatioo, treeneihin lisäboostia tai apua ruokailuun niin autan sinua mielellään! Laita viestiä minulle sähköpostiin: personaltrainerelsa(a)gmail.com

Mikä sinua motivoi treenaamaan?

maanantai 17. syyskuuta 2018

Mitä minun syksyyni kuuluu?

Heissan!

Tällä hetkellä mennään jo syyskuun puolessa välissä, mihin nämä kuukaudet vaan katoavat? Siitä on taas muutama viikkoa, kun kirjoittelin postausta tänne blogin puolelle, joten ajattelin kertoa hieman ajatuksia tältä alkaneelta syksyltä. 

TYÖKUULUMISET
Ensin ajattelin kertoa työkuulumisia, kun oikeastaan niiden parissa menee nämä viikot. Aloitin siis oikeastaan kolmekin uutta työtä tänä syksynä, kaksi on tavallista palkkatyötä, joista toinen on oman alan työtä ja yksi on verkostomarkkinointia. Palkkatyö on mukavaa vaihtelua esillä oloon ja yksinäistä puurtamissa, toki tiimissä tehdään. Sillä sitten saan olla jumppien aikana esillä ja äänessä, mutta on se mahtavaa saada tehdä oman alan töitä ja pääsen suunnittelee tunteja ja näkemään, kun oppivat jotain uutta tunnilla ja hymy huulissa lähdetään pois tunnilta. Kolmas tuo verkostomarkkinointi alkaa ehkä näin parin kuukauden päästä lähtee pyörimään paremmin ja joka päivä paremmin ja paremmin. Siis vaikka työnteko ei näkyisikään palkkakuitissa  isona rahamääränä kuukauden päätteksi, se on kyllä sitäki enemän näkynyt itsevarmuuden kasvamisessa ja aivan uudella energialla ja mielialalla ollaan tällä hetkellä kuin esim. alkuvuodesta! Näiden lisäksi olen jatkanut valmennusta seurassa sekä yksilövalmennusta (löydät lisää täältä), joissa tulee kans aivan huikee tästä syksystä!




TULEVAISUUSSUUNNITELMAT
Nyt edellisen viikon mietin, että hakisinko kouluun vain en nyt syksyn haussa, mutta ehkä olen päättänyt, etten ainakaan Suomen haussa aijo hakee mihinkään opiskelemaan, kun ei sitten lopulta löytynyt minulle sopivaa alaa. Niinkuin ehkä joku rivienvälistä voikin osata lukee, niin oon harkinnut, jos hakisin Ruotsiin opiskelemaan. Olisi kiva kuulla onko teillä kokemusta Ruotsissa opiskelusta? Kun kuitenkin Ruotsi/ ulkomaat on ollut jo pitkään haaveena, muttei oo saanut sen eteen oikein tehtyy töitä, jotta se tapahtuisi oikeesti. Toinen mitä erityisesti viikonloppuna tein, katsoin työpaikkoja ulkomailta, joten ehkä jokunen työhakemus lähtee eteenpäin. Tykkään ehkä vähän liikaa miettiä ja jahkailla ja sitten päättääkin ettei se oo mun juttu, joten mitkään asiat ei oikein etene mihinkään suuntaa.  Pitää opetella pois tuosta jahkailusta, että joskus saisi asioita päätettyäki eikä vain haaveilla!

MUU KUULUMISET
Töiden ja haaveilujen lisäksi olen nähnyt kavereita ja tutustunut uusiin lenkkipolkuihin. Hävettää oikeesti sanoa, että treenaamisesta ei ole oikeastaan tullut mitään. Yritin elokuussa etsiä jotain sopivaa harrastusta, mutten en oikein löytynyt sopivaa eli ideoita otetaan mielellään vastaan. Kun peruslenkkeily on hieman tylsähköö tehdä yksinään ja muutenkin yksitoikkoista. Salille en ole vielä hommanut kesän jälkeen korttia, mutta viimeistään sillon tulee, kun älyää kuinka rapakunnossa on... Kotitreenejä tulee jonkin verran tehtyä, kun erityisesti facebook-ryhmistä niitä löytyy hyvin. Sen aina välillä päivän aikana, että kuinka ikävä minulla onkin kissojani. Kun on tottunut asumaan koko elämän eläinten kanssa ja nyt niitä ei tulekkaan sängyn viereen nukkumaan tai aamulla herättämään tai päivällä kömppii viereen nukkumaan, niin on hieman opettelemista tähän. Onneksi kuitenkin pääsen helposti moikkaamaan ja rapsuttamaan kisuja aina, kun ehdin.


Oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Viikko 13- Vuokatti & Levi

Heissan!
Nyt ei ole hetkeen ehtinyt päivittelemään, koska koko ajan oon ollut menossa eikä oikein koneen äärelle ole ehtinyt istumaan kunnolla. Tuun varmaa pian kertomaan tämän hetkisiä kuulumisia.

Mutta palataan edelliseen viikkon, joka oli tämän vuoden paras ja ikimuistoisin viikko! Oma matkani alkoi jo 2viikkoa sitten sunnuntaina, jolloin matkustin kaverin luokse. Sieltä lähdettiin maanantaina noin neljän aikaa aamulla ajelemaan kohti Vuokattia, jossa vietimme viimeisen kokonaisen viikon luokan kanssa yhdessä laskettelun parissa. Maanantaista torstaihin pelkkää laskettelua suksilla ja laudalla yhden päivän verran. En ole oikein koskaan laskettelut, että tämä oli 4kerta, kun olen suksilla mäessä. Oli ihan mukavaa, kun sai opetusta, joten ehkä edes hieman taidot parantuivat, ja ainakin lautataidot, kun menin sillä ensimmäistä kertaa elämässäni. Selvisin reissusta jopa ilman mitään tapaturmia. Toki tulin melkein heti toisena päivänä kipeeksi, joka hieman haittasi menoa viimeisenä päivänä ja etenkin illat meni sitten nukkuessaan. Mutta onneksi meille sentään osui aivan täydelliset sää, joka päivä aurinko paistoi ja oli jopa plussan puolella lämpötila.


Päästiin torstaina jo heti lounaan jälkeen lähtemään ajamaan kohti Leviä. Matka oli pitkä ja puuduttava ja olo vaan heikkeni loppua kohden. Seuraavana päivänä, kun muut meni laskettelemaan, itse jäin mökille katsomaan netflixiä. Koska olin tullut tänne asti vihdoinkin, en halunut jäädä vain sänkyyn makoilemaan, lähdin kiertelemään kauppoja ja olinhan se pakko kokea after ski myös. Illalla menimme kuuntelemaan jvg! Seuraavana päivänä olo oli hieman parempi, mutta ääntä ei vielä lähtenyt, lähdin kävelemään kohti tunturia, joka oli raskas, että pidin 100m välein hengähdystaukoa. Melkein huipulle pääsin ja siitä se vasta hauskuus lähti, kun pääsi laskemaan mäkeä alas. Iltaan mennessä olin saanut äänen takaisin ja oloki oli paljon parempi. Seuraavaana päivänä eli sunnuntai  menikin sitten autossa istuen kohti kotia. Tuon 12h kotimatkan jälkeen ei kyllä mikään matka ei enää tunnu miltään.

Kaikkea hauskaa tapahtui ja sattui hyvässä seurassa, uusia kokemuksia rikkaampana oli kiva palata kotiin, mutta uutta levin reissua jo mietitään, ja jos sillon pääsisi myös testaamaan levin rinteet!

tiistai 31. toukokuuta 2016

Tämän vuoden ensimmäisiä asukuvia

Heissan! Eilen oli taas ihanan aurinkoinen sää ja kävin jo heti aamusta kuvailemassa pitkästä aikaan. Tietokoneeni kuvakansioita löytyy tältä vuodelta ainoastaan 12, josta voitte päätellä hyvin, että ei ole tullut ihan hirveesti kuvailtua. Nyt on ollu pari kertaa sellasta hetkee, kun olisin toivonnut, että kamera olisi ollut mukana. Tästä ehkä opin jotain ja alan pitämään kameraa useammin mukana, kun kännykän kameralla otetut kuvat ovat vielä huono laatusempia kuin nämä alla olevat kuvat. Kaivoin itse asiassa eilen kesävaatteet esille ja uskalsin laittaa topin ja hameen päälle, kun tunnetusti jäädyn vielä, kun on 20astetta lämmintä. Aika harvoin näitä asukuvia kyllä näkyy täällä, mutta ainakin omasta mielestä on mukavaa vaihteluu liikunnan juttujen sekaan. Vai mitäs mieltä te olette?

  Toppi: Forever21
Hame: Vero Moda
Kengät: Skopunkten




tiistai 17. toukokuuta 2016

100.

Heissan! Tämä on 100. postaus ja ajattelin kysyä teiltä, että millaisen/millaisia postauksia haluaisitte lukea jatkossa. Joten saatte siis heitellä jotain postausehdotuksia!:)

Ajattelin ensin tehdän katsauksen, millaisia postauksia olen tehnyt ja mitä on tapahtunut, mutta muistinkin, että tein sellaisen jo alkuvuodesta, kun blogi täytti 1-vuotta. Löydät sen postauksen täältä. Tuon ajan jälkeen ei ole ajatukset muuttunut eikä mitään kummallisempaa ole tapahtunut, joten ajattelin etsiä sekalaisia kuvia kansiosta, jotka ovat joko jo nähty tai ei.

Vanha banneri

 Näitä tuli tehtyy viime vuonna vähä enemmän. Tällä hetkellä koristelen enemmän puuroja.

 Koukussa tähän sarjaan ja hyvää englannin harjoittelemista.

Wanhat

 Nämä maisemakuvat ei tuu loppumaan...
 Washingtonista

 Blogin ensimmäisiä kuvia. Onpas mulla lyhyet hiukset!

 Maisemakuvien jälkeen on nähty aika monesti ruokakuvia.

Koulukirjojakin on nähty täällä aika monesti.
Tästä tiestä on otettu jo niin montaa kuvaa eri kohdista näkökulmista, että tänä kesänä taitaa joutuu vähä kauemmaksi mennä kuvailee.

 Viime kesän lyhyt reissu kavereiten kanssa.

 Viime kesän ekat mansikat. Ei enää kauaa, kun saa taas tuoreita mansikoita!

Ja taas maisemakuvaa...

 Sm-kisoista viime joulukuulta.

 Syön eniten marjoista vaan mansikoita ja vadelmia ja no pikku hiljaa olen oppinut myös tykkäämään mustikoista, kun ei tarvitsi lähtee kauas, että saa niitä kerättyä metsästä.

 Viime vuonna tuli käytyy vähä enemmän punnitse&säästä kaupassa ostamassa herkkuja. Pitäisi varmaanki käydä taas siellä, kun on jo tehny mieli pari viikon ajan, mutta lähin kauppa on 15km päässä...

 Piti tehdä ostospostaus jenkki-ostoksista, mutta sitä ei tullu koskaa tehtyy, mutta suurin osa vaatteista on jo näkyny täällä.

 Croissanttia, maapähkinävoita ja omenia=täydellinen iltapala

 Oon vieläkin ylpee tästä lenkistä. Päätin lähtee yksi lämpimänä kesäpäivänä lenkille ja tuliki sitten juostua yli 10km alle 1h parin viikon juoksutauon jälkeen. Toivottavasti tänä kesänä menisi alle 55min tuo samainen lenkki...

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Lumikuvia


Hyvää Huomenta! Mietin, että mitäköhä mä teen hereillä jo ennen seiskaa, mutta onpas ainakin vähä omaa aikaa ennen kuin aloitan työt. Mun on jo pitäny tää postaus julkaista monta päivää aiemmin, mutta aina on tullut esteitä, että en ole päässyt koneen ääreen.

Taisin yli viikko sitten hehkuttaa siitä, kun kävin pelkillä juoksuhousuilla lenkillä ja tiet olivat jo aika sulia.. No mitäs sitten seuraavana viikkona tapahtuikaa? Koko seuraavan päivän aikana satoi lunta, joten kävelin kotiin viimeisten kirjotuksien jälkeen niin, että lunta oli nilkkoihin asti. Tässä olisi muutamia kuvia, mitä otin, kun olin kuvailemassa yksi aamu sillon kun oli vielä tämän näköistä. Nykyään ulkona enää vai pieni hassu lumikinos siellä täällä.







maanantai 7. maaliskuuta 2016

Viikko 9

  Heissan!
 Se olisi taas maanantai ja uusi viikko edessä. Se olisi sitten viimeinen viikko ennen kirjotuksia, joten yritän parantaa tapojani ja keskittyä paremmin tämän viikon ajan lukemiseen. Ei oo enää kauaa niin pitäisi jaksaa keskittyy.

 Viime viikolla tein vähän kaikennäköistä. Olin ajotunnilla ja pikku hiljaa se ajaminen alkaa jotenkin sujumaan. Toteutin melkein treenisuunitelman mukaan. Ainoastaan yksi lenkki jäi tekemättä, mutta se sitten siirtyi tälle viikolle. Kävin Helsingissä, Tampereella ja ideaparkissa shoppailemassa ja löysin pelkästään treenivaatteita. En vaan osaa ostaa enää tavallisia vaatteita. Kävin myös moikkaamassa muutamia sukulaisiani. Näiden lisäksi tietenkin yritin rentoutua. Lopuksi vielä pitkästä aikaa minun ottamia kuvia viime viikoilta. 

 Tein viime viikolla suklaamuffinsseja, jotka onnistuivat hyvin. Ajattelin aluksi tehdä vähän jotain muuta, mutta sitten ei ollutkaa kaikkia tarvikkeita kotona.
 Lunta  vielä on, mutta minäpäs istun täällä ikkunan toisella puolella ja yritän keskittyä lukemiseen. 

 Toissa viikonloppuna oli yleisurheilun sm-hallit Tampereella, mutta itse katselin molempina päivinä telkkarista kisat. Sain taas niin paljon motivaatiota omaan treenaamiseen.
 Ensimmäinen todella pitkään aikaan hyvin sujuneen vk-lenkin jälkeen tein smoothiebowlta. Laitoin ennen lenkkiä banaanin pakastimeen. Lenkin jälkeen laitoin blenderiin banaanin, mansikoita, vadelmia, mustikoita ja maitorahkaa. Sekoitin ja kaadoin kulhoon. Koristelin vielä mustikoilla ja kiiwillä. Oli kyllä hyvää ja yllättävän täyttävää!

 Maistoin vihdoinkin tätä Fazerin uutta suklaata, joka oli yllättävän hyvään, koska en niin kauheesti pidä valkoisesta suklaasta. 

Kävin shoppailemassa. Ostin kuvassa olevien niken treenihousujen lisäksi pitkähihasen ja t-paidan. Nyt on taas hetkeksi tarpeeksi treenivaatteita, että voi treenata:D

tiistai 5. tammikuuta 2016

Blogi 1-v.

 Heissan! Tasan vuosi sitten aloitin tätä blogia kirjoittelemaan, kun olin kyllästynyt kirjoittamaan edellistä ja halusin muuttaa vähän sisältöä ja ulkonäköä. Tämän vuoden aikana on tullut myös kyllästymisiä hetkiä, mutta olen ymmärtänyt, miksi kirjoitan tätä. Kirjoitan aina kuulumisiani oikeastaan itseäni varten, joita on kiva lueskella myöhemmin, mutta kaikki reseptit ja liikuntavinkit kirjoitan myös teille ja toivon, että joku saa niistä motivaatiota, vinkkejä omaan treenaamiseen tai jotain muuta. En voisi poistaa kokonaa blogia, koska aina olen tehnyt uuden blogin, kun edellisen olen poistanut. En jaksa oikeastaa ottaa stressiä tästä, jos ei ole aihetta, mistä kirjottaa tai ei ole aikaa. Teen tätä vain omaksi iloksi. Mutta on aina ihanaa, kun joku on kirjoittanut edes pienen positiivisen kommentin!

Nyt tämän pienen infon jälkeen pääsette vielä katsomaan tiivistettynä minun vuoteen 2015!

Alkuvuosi:

 -Aloitin tämän blogin kirjoittamisen!
-täytin 18vuotta!
-wanhat!
-matkustin jenkkeihin!
-kavereiden synttäreitä

Kesä



-Kokeilin monia uusia reseptejä!
 -Kävin Turussa kavereiten kanssa!
-Kävin Helsingissä alennusmyynneillä!
-Aloin lukemaan ylppäreihin varten!
-Treenasin jonkun verran ja etenkin innostuin juoksemaan lämpiminä päivinä!
-Kesätyöt yleisurheiluohjaajana!



Loppuvuosi:




 -Vika vuosi lukiossa alkoi!
-Ylppärit!
-Vietin paljon aikaa hallilla treenaamassa ja valmentamassa!
-joiden takia blogin puolella oli vähän hiljaista!
-Ihan loppuvuodesta olin koko ajan kipeenä!
-Cheerleadingin smk- ja sm-kisat!