Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuulumisia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuulumisia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. toukokuuta 2020

Miksi olen lähtenyt valmentajaksi?

Heissan piiitkästä aikaan!

Tämä kevät on ollut yhtä vuoristorataa, mutta nyt oli oiva aika lähteä viemään omia unelmia eteenpäin. Aloitin huhtikuun puolella valmentamisen Fitverstaan alla! Olen niin innoissaan tästä mahdollisuudesta. Tästä lähtien löydät pt-valmennukset: täältä. Toki minun somen kautta löytyy ryhmävalmennuksia, jotka kannattaa ottaa seurantaan! Instagramista minut löytää @ptelisaa ja Facebookista myös samalla @ptelisaa.

Koska olen aloittanut taas uuden alueen valmentamisessa, ajattelin hieman avata, miksi olen aloittanut valmentamisen. Minulla on ollut aika laaja ja monipuolinen harrastustausta takana jalkapallosta ratsastukseen ja kilpacheerleadingista yleisurheiluun. Näiden kautta olen nähnyt monen monta erilaista valmentajaa rennoista tiukkiin ja hiljaisista äänekkäisiin. Ensimmäinen asia, mitä painotetaan on se, että ole oma itsesi! Se vie itseltään ylimääräistä energiaa etkä anna luotettavaa kuvaa, jos yrität olla joku toinen. Joku toinen on jo heti alkuun luonteeltaan se äänekäs, kannustava, muiten mukana ja toinen on se hiljaisempi, mutta yhtälailla puhuu asiaa, kannustaa ja on tukena. Itse kallistun hieman tähän jälkimmäiseen. Se on hyvä muistaa, että valmentajia on laidasta laitaan, mutta niin on myös treenaajia. Jokaiselle varmasti löytyy se sopiva. Vinkkinä, jos etsit personal traineria itsellesi: Mieti mitä sinä haluat saada valmennukselta, tee hieman taustatyötä, katso mikä on valmentajan osaamisalue, kohtaako arvot, henkilökemiat kohtaa ja personal trainer ymmärtää sinua ja osaa oikein auttaa pois sinun pulmastasi.

Minun osaamisalue kohdistuu liikunnan aloittajiin, elämäntaparemonttia, monipuoliseen treenaamiseen: kehonpainolla, juoksuun, kuntosaliin sekä liikkuvuuden parantamiseen unohtamatta terveellistä ruokavaliota.

Olen aloittanut valmentamisen 17-vuotiaana kilpacheerleadingin parissa, kun pääsin joukkuekaverien kanssa valmentamaan. Kun oli tullut tuo 17vuotta itse urheiltua niin kaipasin uusia haasteita, joten kokeilin, miltä valmentaminen tuntuisi. Olisiko se minun juttuni? Näiden vuosien aikana on kehittynyt kolme asiaa, mitkä saa minut jatkamaan valmentamista:
  1. Innostuminen: Se kun urheilija/liikkuja innostuu tulemaan uudestaan minun tunnilleni ja jopa innostumaan sieltä yhdestä tunnista jatkamaan kotona liikuntaa ja muokata elämäntapoja terveellisemmäksi. Voin todeta, että en ainakaan vienyt sitä hänen alkuinnostustaan pois.
  2. Kehittyminen: Parasta, mitä valmentajana voi nähdä on oman työn jäljen, kun huomaat ja toteat heidän oikeasti kehittynyt minun valmennuksessani. Oli se sitten kehon muokkaaminen, taito, voima, aerobinen kunto tai liikkuvuus.
  3. Itsensä ylittäminen: yllä oleva kehittyminen ei tapahdu mukavuusalueella vaan urheilijat/liikkujat pääsevät ja uskaltavat mennä sen ulkopuolelle niin urheilijan kuin minunkin kohdalla. Koko ajan saan kehittää itseäni ja miettiä uusia asioita.
Tämän kuuden vuoden aikana on valmennukset lisääntynyt tuosta 3h/vko lähes 20h/vko lajit laajentunut yleisurheiluun, lasten jumppakouluista myös aikuisten yksilövalmennuksiin sekä ryhmäliikuntaan.  Nyt voi todeta, että tämä valmentaminen on minun juttuni. Pääsee olemaan liikunnan parissa, mistä saa sitä energiaa päiviin sekä saanut paljon uusia tuttavuuksia ja kavereita.
 
Hyvää alkanutta viikkoa!

perjantai 24. tammikuuta 2020

Vuosi 2020

Heissan!
Heissan!  Miten teillä on vuosi lähtenyt käyntiin? Vuoden 2020 eka kuukausi alkaa olemaan loppupuolella ja ensimmäinen blogipostaus tänne sivustolle. Hieman erilainen talvi tänä vuonna, kun yleensä tähän aikaan on sitten ollut jo pakkasta ja lunta, vaikka olisi ollut musta joulu ja uusvuos.

Aika monelta on kuullut somesta, että haluaa alkaa tekemään töitä unelmiensa eteen tänä vuonna. Itselläkin on tavoitteita tälle vuodelle ja pienin askelin niitä kohti. Toki itsellä varmasti muutamat asiat on työrintamalla muuttumassa, kun liikunnanohjaukset lisääntyy monelle päivälle niin muut työt alkaa pikkuhiljaa väistymään ja pääsen yhä enemmän ja enemmän tekemään niitä juttuja mistä tykkään. 


Onko sinulla jotain tavotteita tälle vuodelle? 
Jotkin tavoitteet onnistuvat helposti ja kevyesti, kun taas toisilla tavotteilla on määränpäähän pitkä ja mutkikas matka. Mutta tärkeintä on, että jos haluat saavuttaa jotain niin älä lannistu, vaikka  epäonnistuisit matkan varrella vaan nosta pää ylös takaisin ja harjoittele lisää ja tee asiat seuraavalla kerralla paremmin. Muista jakaa tavoite osiin jolloin on helpompi ja mukavempaa lähteä tavoittelemaan omia tavotteita, kuin tekisit täys radikaalisen muutoksen elämään, jolloin vaarana on, että lannistut heti alkutaipaleella.  Muista, että jokainen tavoite on yhtäarvokas, jos saat siitä hyvää itsellesi. Se voi liittyä esimerkiksi: 

 Hyvinvointiin- annan kehoni ja mielini palautua ennen nukkumaanmenoa
Liikuntaa- Aion saada enemmän voimaa tai parantaa aerobista kuntoa tai nostan treenikertoja Ruokavalioon- Syön enemmän kasviksia tänä vuonna tai syön säännöllisesti
Ihmissuhteisiin- Pidän enemmän yhteyttä tuttuihin ja muistan kiittää heitä enemmän
Koulu-/työelämään- Aion opiskella, mistä on hyötyä työssä tai vaihtaa työpaikkaa parempaa
Raha- Säästösumma X joka kuukaudelle tai vuodelle

Myös tänä vuonna projektini on ollut nettisivujen julkaisu ja tadaaa ne on tehty. Löydät ne täältä. Löydät sieltä minun personal trainer palvelut joko yksittäinen tai muutama tunti, jossa voidaan tsekata liikkeiden tekniikat kuntoon, treeniohjelma läpi, uutta motivaatioo, näkökulmaa tai apua treeniin kuntosalilla, lenkkipolulla, kentällä pallon tai toiminnallisen treenin parissa tai vaikkapa ruokakauppaan. Mahdollista myös kuukausivalmennus, jolloin saat kaiken avun ja tsempin uuteen sekä treeni- että ravinto-ohjelmaan, joilla pääset kohti just sun tavoitteita, oli ne sitten painonpudotus tai lihasmassan kasvu. Kolmantena on myös ryhmävalmennus yrityksille tai kaveriporukoille. Hinnat alkaen 60e, mutta nyt maantaihin asti 27.1. uusista valmennuksista saat -20% joten nyt olisi oiva tilaisuus lähteä kehittämään sinun tavoitteita liikunnan ja hyvinvoinnin parissa. Laita minulle sähköpostia tavoitteistasi/mietteistäsi personaltrainerelsa(a)gmail.com niin katsotaan olisinko sopiva valmentaja just sulle!

Oikein mukavaa viikonloppua!

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Vika kesäviikko lähtee

Heissan!
 Niin se kesä vierähti taas kerran ja ensi viikolla vietetäänkin jo syyskuuta jo! Miten teidän kesä meni? Mulla meni oikein mukavasti, vaikka suurimman osan viikoista olinkin töissä, eikä lomaa aivan hirveästi oo ollut, mutta kuitenkin ehdin...

-Töiten puolesta nautin maauimalassa vedessä sekä +12 asteesta että vesisateesta, mutta myös helteistä ja aurinkoisesta säästä

-Istunut ja ajanut autossa ihan tarpeeksi taas hetken

-Kävin Porin Jazzeilla ja Yyterissä pyörähtämässä

-Nauttinut kesäpäivistä ja -illoista kavereiten kanssa ja tutustunut uusiin ihmisiin

- Käynyt treenaamassa ja lenkillä

-Käynyt Lahdessa valmentajana kisoissa

-Tehnyt muutaman pidemmän pyöräilylenkin 20-50km

-Nauttinut/ ottanut rennosti, mutta myös parin viikon stressihetki oli, kun monta ikävää asiaa tapahtui lähekkäin, mutta niistä on selvitty



Ja vielä haluaisin ehtiä tekemään ennen kuin jumpat ensi viikolla alkaa tai hyvät kesäiset sää loppuu:

-Jos tulee vielä lämpimiä kelejä, käyn heittämässä vihdoin talviturkin

-Haluaisin käydä tekemässä pieniä vaelluksia metsässä

-Lintsillä, jossa en oo parii vuoteen ehtinyt käymään

-Joku yhden päivän kestävä retki toiseen kaupunkiin

Mitäs te ootte tehnyt kesän aikana ja onko teillä vielä suunnitelmia loppukesäksi? :)

maanantai 17. kesäkuuta 2019

17.6.

Heissan!
 Se olisi maanantai ja uusi viikko. Miten teillä on lähtenyt viikko käyntiin?
Mulla iski eilen illalla himo kirjoittaa pitkästä aikaa blogia, joten tässä sitä nyt tehdään. Hetki on taas edellisestä postauksesta vierähtänyt ja sinä aikana on tapahtunut jonkin verran. Huhtikuun loppu ja toukokuu meni täysin kiireessä, töissä ja urheilun parissa oli kahden lajin kevätnäytökset, joiden opettaminen hieman stressasi ja muutamat kisat, mutta niistä selvittiin enkä voisi olla yhtään onnellisempi suorituksista!

Sain kun sainkin yllättäen kesätöitä ja vielä liikunnanalta! Edelliset kaksi viikkoa onkin mennyt uusien töiden parissa ja hieman opettelua uusiin tapoihin. Tässä on parasta se, kun tuntuu ettei ole edes töissä eikä sitten haittakaa ajella pari tuntia päivässä! En tiedä johtuuko se mukavasta työpaikasta vai kesästä, että mieliala ja energia ovat aivan uusissa ulottuvuuksissa. Tämä onkin saanut hieman ajattelemaan, että ensi syksyksi pitäisi keksiä jotain uusia juttuja, joissa oma hyvinvointi nousisi pyramidissa hieman korkeammalle kuin viime talvena. 

Tänään tuli käytyä kentällä ohjaamisen sijasta vedettyä oma treeni. Mites muutenkaan sitä viettäisi vapaapäivää kuin treenillä? Ihan virallista kesälomaa minulla ei ole, mutta tämmöisiä muutamia vapaapäiviä löytyy. En ole edes yhtään miettinyt, mitä sitä tekisi tänä kesänä, mutta ainakin olisi kiva käydä laivalla, katsomassa Porvoota tai jonkulainen roadtrip tehdä ja käydä huivipuistossa.
Mitäs kesäsuunnitelmia teillä on?

Tekipä hyvää kirjoittaa pitkästä aikaa. Pahoittelut kirjoitusvirheistä. Kirjoittamisen aikana tuli monta ajatuskatkoa, hetkonen miten tämän lauseen/sanoman kirjoittaisi fiksusti. Mutta ehkä tämä tästä lähtee, kun pääsee taas vauhtiin ja muutamia luonnoksia odottaa vielä sisältöä tai pilkun viilaamista, joten ei mene muutamaa kuukautta taas seuraavaan.

 Nähdään taas pian ja oikein ihanaa viikkoa!

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Kevään kuulumiset

Heissan!
Helmikuun pakkaset ovat vaihtuneet jo huhtikuun lämpimiin päiviin eli pitkällä keväällä ollaan jo menossa. Kauhistelen kyllä, kun ihmiset kulkee jo pelkkä hame tai t-paita päällä tai jopa ottaa aurinkoo ilman paitaa, kun itse vaihdoin just pääsiäisenä kevytuntuvatakin vähän ohuempaa! Ehkä hieman vilukissa taidan olla...


Tässä parin hiljaisen kuukauden aikana ei ole tapahtunut isompia muutoksia. Töitä on ollut väliltä tarpeeksi ja paljon, mutta toisaalta olen alkanut oppimaan näihin aamuherätyksiin ja päivät on pitkiä. Se vain tarkoittaa sitä, että päivällä pitää rentoutua 1-2h, kun on aikaa ja ajoissa nukkumaan ja aamulla kaikki ruuat ja vaatteet valmiiksi, joka helpottaa lähtemistä ja saa nukkua 10-20min pidempää. Tajusin, että pääsiäinen oli ensimmäinen täysin vapaa viikonloppu vuoteen eli viime pääsiäinen oli viimeksi, koska olin Levillä silloin. Mutta nyt alkaa pikkuhiljaa helpottaa, kun kesä alkaa lähenee ja suurin osa jumpista ja valmennuksista jää kesätauolle.


Oma treenaminen on lähtenyt ihan uudelle levelille, kun hommasin viimeinkin helmikuun alusta salikortin taas. Toki on ollut semmoisia viikkoja, kun ei ole suunnitellu tarkasti viikkoa, joten sitten ei ole mukamas kerennyt tai jaksannut. Muutaman kerran on käynyt niin, että olin aivan innoissaan menossa salille, kunnes en pääse 10 kerran kokeilun jälkeenkään sisälle... Nyt kevään tullen alkaa myös yhä enemmän juoksujalkaa vipattaa ja muutamalla lenkillä ollaankin jo käyty. Myös polkupyöräkin tuli varastossa haettua ja heti ensimmäisenä vapaapäivänä pitkäperjantaina pyöräilin 2,5h. Voi vitsi, kuinka pyöräili luonnossa ja oma aika ilman mitään häiriötekijöitä tekeekään mielelle ja toki myös fyysinenkin kiitti.


Olen tässä kevään aikana todella paljon miettinyt, mitä sitä tulisi tekemään tulevaisuudessa. Muuttaisinko toiselle paikkakunnalle? Lähtisinkö opiskelemaan? Yksi asia ainakin kiinnostaa on nimittäin lähteä syksyllä yli 2viikoksi mielellään kuukausiksi ulkomaille. Muutamaa asiaa ulkomailta haluaisin: oma aikaa, kun tässä on tullut tehtyä ihan hyvällä putkella töitä ja niitä ennen opiskellut, joten eipä tässä ole ehtinyt lomailemaan kunnolla. Toinen asia on oppimaan ja uskaltamaan puhumaan kieliä ja pärjämään myös muuallakin kuin Suomessa. Kolmas asia on myös oppiminen kulttuuria ja tietenkin kohteen liikunnasta ja hyvinvoinnista. Oletko sä lähtenyt ihan muuten vaan (eli ei opiskelemaan) ulkomaille? Olisi mukava kuulla teidän kokemuksia ja ajatuksia tästä asiasta? 
Jos en satu lähtemään syystä X ulkomaille, se on varmaa, että tulen vaihtamaan työpaikkaa tai ainakin vähentämään tunteja ja keskittymään liikunnanohjaukseen ja allaoleva on yksi etappi sitä varten!


Haluaisitko sinä treenata pienryhmässä toiminnallista treeniä tai oppia juoksemaan? 
Tulen tänä kesänä ohjaamaan 2krt/vko tunteja, joista toinen keskittyy toiminnalliseen treeniin, jossa pidetään hauskaa ja siinä samalla myös treenataan oikein kunnolla, pudotetaan painoa  ja muokataan kroppaa. Viikon toinen treeni suuntautuu juoksuun, jossa keskitytään mm. juoksutekniikkaa, nopeuteen, kestävyyteen ja lihasvoimaa. 
Pysy kuulolla, sillä lisätietoja tulee pian! Jos olet malttamaton ja haluat saada heti lisätietoja, pistä minulle sähköpostia:
personaltrainerelsa(a) gmail.com

maanantai 10. joulukuuta 2018

Kuulumisia + ARVONTA

Heissan!
Siitä onkin jo kuukausi aikaa, kun viimeksi olen postailut. Jotenkin olen ollut koko ajan menossa, päivittänyt facebook-sivuani enemmän ja niinkui joka vuosi tämä pimeys ei innosta oikein kuvailemaan, joten ei olisi mitään materiaalia tänne. Siinä ehkä viimeisen kuukauden hiljaisuuden suurimmat syyt.

Niin kuin sanoinkin, että olen ollut koko ajan menossa. Se on totta! Itsenäisyypäivänä en edes tiennyt, milloin viimeksi mulla olisi ollut koko päivä vapaata, koska vähintään on ollut se yksi jumppa illalla, jota on odottanut koko päivän niin se päivä menee vaan odotteluun. Vaikka lopulta fyysisesti olisi palautunut töistä, niin itsenäisyypäivänä sen huomasin, että en ole aivan henkisesti palautunut. Kun just alitajunnassa on koko päivän se, että kohta joutuu töihin ja huomenna onkin sitten taas aamusta ilta töitä. Illalla on mielessä, että äkkiä jumpasta kotiin, suihkuun, ruuat valmiiksi seuraavaa päivää varten ja äkkiä nukkumaan, että ehtii nukkua edes 6h. Itsenäisyyspäivänä ei ollut mitään tehtävää ei tarvinnut stressata töistä eikä oikeastaan mistään muustakaa vaan sai kerranki olla vaan ilman mitään aikatauluja. Sitä juuri kaipasin ja nyt taas jaksaa painaa loppuvuoden töitä täysillä. 

Treeneistä sen verran, että olen nyt viimeisen 3viikon ajan saanut vihdoinkin liikunnan takaisin arkeen. Alkusyksystä mietin tosi paljon, ostanko salikortin vai aloitanko uuden harrastuksen. No en saanut kumpaakaa aikaseksi ja siinä meni sitten aika uuden rytmin opetteluun ja myös jumpat vei tosi paljon aikaa niin ajattelin, että tulee ainakin 2kertaa jumpattua, käveltyä/pyöräiltyä moneen paikkaan ja muu aika menikin töissä. No tuossa sitten kuukausi sitten aloin miettii, että oikeesti en mä näin voi olla vaan tarvitsen oikeesti sen liikunnan ja oman liikunnan takaisin! Niin aloin käymään kävelylenkillä, tein lihaskuntoo kotona ja yhtäkkiä juoksinkin 30-40min lenkkejä pari kertaa ja tuli myös tehtyä ensimmäinen vetotreenikin piiitkäästä aikaan ja vitsi, kuinka kivaa juokseminen onkaa!
 

Niinkuin otsikossa lukeekin kuulumisen lisäksi Arvonta niin tässä tulee vielä siitä. Tein Facebook- sivulleni arvonnan, johon voit käydä osallistumassa keskiviikkoon 12.12 klo 20 mennessä! Pääset täältä suoraan kuvaan, josta löytyy myös osallistumisohjeet. Onnea avontaan!

tiistai 6. marraskuuta 2018

Mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi?

Heissan!
Maanantaista ollaan selvitty vai miten teillä on lähtenyt viikko käyntiin? Itsellä oli aika nihkeä aloitus päivään. Viikonloppuna tuli oltua aika vähän kotona ja syötyä miten sattuu, joka sitten verotti hieman energioita eiliseltä. Ootteko itse huomannut, että ruoka vaikuttaa omiin energiatasoihin myös seuraavana päivänä? Perjantaina tuli käytyä kotikotona moikkaamassa vanhempia ja erityisesti kisujani! Illalla tuli käytyä vielä korismatsissa, vitsi kuinka kiva oli käydä pitkästä aikaa katsomassa vaihttelun vuoksi jotain muuta lajia kuin cheerleadingia tai yleisurheilua. Samalla huomasin, että kun on pienestä pitäen käynyt just monissa eri lajeissa joko urheilemassa tai kentän laidalla katsomassa, niin kyllä sitä vaan kaipaa urheilua myös sieltä katsomon puolelta. 

Lauantaina tuli käytyä valmentamassa, kaupoissa pyörittyä, rauhallisella kävelylenkillä ja päivän päätteksi vielä saunaillassa, jossa oli kyllä mukava nähdä muitakin tuttuja pitkästä aikaan. Mutta ilta hieman venyi yö myöhään, mutta onneksi sunnuntaina sai nukkua pitkään. Mutta eihän sieltä sängystä ylös asti päässy ennen kuin oli pakko lähteä illan valmennuksiin. 

Maanantaina sai myös nukkua pitkään, koska päivän ainoat työt oli muutamat ohjaukset. Miten se onkaan vaikeeta, kun tiedät, että sinun pitää olla jossain tiettyyn aikaan. Mutta et kuitenkaan saa tehtyä yhtään mitään päivän aikana, vaikka lähtöön töihin/ tapaamiseen olisi 5tuntia, kun sitä vaan odottaa sen koko ajan, milloin täytyy lähteä. Eilisen aikana meni tunteet laidasta laitaan, joten mietin, mitkä 5 asiaa ovat ne, jotka piristää yleensä minua.

-Liikunta, saa kunnolla hien pintaa ja sen jälkeinen euforian tunne
-Innokkaat harrastajat, Ei sen parempaa kuin harrastajat ovat tyytyväisiä tuntiin
-Ei ole koko ajan kiire, tai ehtii ottaa joka päivä rennosti 1-2h ilman mitään stressin aiheuttajaa eli netflix tai kirjan lukeminen
-Työt, ei oo hyvä että on liika töitä, mutta sitä stressaa myös, jos ei ole. Tämä vaihtelee, kumpaa tää kuuluu: stressin aiheuttajaksi vai piristykseen
-Ruoka smoothiet tai suklaa tai jäätelö tai jokin uusi herkku

Mitkä asiat teitä piristää?
Ihanaa viikkoa kaikille!


tiistai 9. lokakuuta 2018

Vauhdikas ja motivoiva lauantaipäivä

Heissan!
Ajattelin tulla pitkämästä aikaan kirjoittelemaan kuulumisia. Taisin sanoakin, jossain postauksessa, että aloitin uuden työn kesän aikana. Eli olen Juice Plus+ jälleenmyyjä.

Mikä on Juice Plus+?
Ajattelin kertoa ensin, mikä Juice Plus+ on, kun aika monelle se tuntuu olevan tuntematon.
Juice Plus+ yritys on perustettu vuonna 1993, joten mikään uusi yritys tämä ei ole. Asiakkaita löytyy ympäri maailmaa ja moni on ollut tyytyväinen tuotteista saatavista tuloksista. Meidän päätuote on 30 eri hedelmää, kasvista ja marjaa sisältävät kapselit, jotka perustuvat mehustukseen. Tuotteet kasvatetaan tarkasti saamalla parhaimmat hedelmät, kasvikset ja marjat, jotka kerätään vasta, kun ne ovat täysin kypsiä, kun esimerkiksi kauppoihin tulevat hedelmät tulevat raakoina ja kypsyvät matkalla tai kemikaaleilla.Keräämisen jälkeen ne mehustetaan ja kylmäkuivatetaan, ja kaikki tämä tapahtuu alle 40asteessa, jolloin fytoravinteet säilyvät. Keho pystyy hyödyntämään erittäin hyvin, sillä kasvikuitu on poistettu.

Esimerkkejä, mitä asiakkaat ovat saanneet hyötyjä näistä tuotteista: lisää energiaa, unen laatu paranee eli enemmän syvää unta nukutaan, Hiukset ja kynnet kasvavat nopeampana ja vahvempana, iho paranee.

Muita tuotteita Juice Plussalla on mm. boosterit, jotka saavat aineenvaihdunnan kiihtymään, shaket, joista saa erittäin hyvän välipalan tekemällä smoothien ja lisäämällä marjoja, patkuoita välipalaksi ja keittoja myös. Kaikki tuotteet ovat vielä lisäksi täysin vegaanisia.


Viime lauantaina vietimme tiimimme kanssa Event- päivää Helsingissä. Oli ihanaa nähdä ekaa kertaa livenä porukkaa, joita näkee joka viikko somen kautta. Päivä alkoi aikaisin, mutta ehdinpäs kiertämään muutama kaupan läpi ennen kuin siirryin kuuntelemaan infoa tuotteista, työstä, sai kuunnella, miten nämä tuotteet ovat auttanut monia ihmisiä voimaan hyvin ja pääsemään ainaisesta väsymyksestä ja huonoista elintavoista eroon, samalla myös saatiin hieman koulutusta työhön, motivaatioo, kuvattiin myös videoo, josta pian lisää. Näiden jälkeen käytiin syömässä Kungfu Kitchenissä ja sen jälkeen itse ehdin käymään pyörähtämässä Skohanissa ennen, kuin juna lähti takaisin kotia kohti. Päivä oli pitkä, mutta sitä enemmänkin antoisa.

Päivittelen nykyään facebook-sivustoani joka päivä, joten jos kiinnostaa saada liikunta ja reseptivinkkejä ja motivaatioo. Sinne on tulossa ensi viikolla huikee arvonta, että kannattaa olla kuulolla!;)
Pääset sinne seuraavasta linkistä-->Fb-sivustoni

maanantai 17. syyskuuta 2018

Mitä minun syksyyni kuuluu?

Heissan!

Tällä hetkellä mennään jo syyskuun puolessa välissä, mihin nämä kuukaudet vaan katoavat? Siitä on taas muutama viikkoa, kun kirjoittelin postausta tänne blogin puolelle, joten ajattelin kertoa hieman ajatuksia tältä alkaneelta syksyltä. 

TYÖKUULUMISET
Ensin ajattelin kertoa työkuulumisia, kun oikeastaan niiden parissa menee nämä viikot. Aloitin siis oikeastaan kolmekin uutta työtä tänä syksynä, kaksi on tavallista palkkatyötä, joista toinen on oman alan työtä ja yksi on verkostomarkkinointia. Palkkatyö on mukavaa vaihtelua esillä oloon ja yksinäistä puurtamissa, toki tiimissä tehdään. Sillä sitten saan olla jumppien aikana esillä ja äänessä, mutta on se mahtavaa saada tehdä oman alan töitä ja pääsen suunnittelee tunteja ja näkemään, kun oppivat jotain uutta tunnilla ja hymy huulissa lähdetään pois tunnilta. Kolmas tuo verkostomarkkinointi alkaa ehkä näin parin kuukauden päästä lähtee pyörimään paremmin ja joka päivä paremmin ja paremmin. Siis vaikka työnteko ei näkyisikään palkkakuitissa  isona rahamääränä kuukauden päätteksi, se on kyllä sitäki enemän näkynyt itsevarmuuden kasvamisessa ja aivan uudella energialla ja mielialalla ollaan tällä hetkellä kuin esim. alkuvuodesta! Näiden lisäksi olen jatkanut valmennusta seurassa sekä yksilövalmennusta (löydät lisää täältä), joissa tulee kans aivan huikee tästä syksystä!




TULEVAISUUSSUUNNITELMAT
Nyt edellisen viikon mietin, että hakisinko kouluun vain en nyt syksyn haussa, mutta ehkä olen päättänyt, etten ainakaan Suomen haussa aijo hakee mihinkään opiskelemaan, kun ei sitten lopulta löytynyt minulle sopivaa alaa. Niinkuin ehkä joku rivienvälistä voikin osata lukee, niin oon harkinnut, jos hakisin Ruotsiin opiskelemaan. Olisi kiva kuulla onko teillä kokemusta Ruotsissa opiskelusta? Kun kuitenkin Ruotsi/ ulkomaat on ollut jo pitkään haaveena, muttei oo saanut sen eteen oikein tehtyy töitä, jotta se tapahtuisi oikeesti. Toinen mitä erityisesti viikonloppuna tein, katsoin työpaikkoja ulkomailta, joten ehkä jokunen työhakemus lähtee eteenpäin. Tykkään ehkä vähän liikaa miettiä ja jahkailla ja sitten päättääkin ettei se oo mun juttu, joten mitkään asiat ei oikein etene mihinkään suuntaa.  Pitää opetella pois tuosta jahkailusta, että joskus saisi asioita päätettyäki eikä vain haaveilla!

MUU KUULUMISET
Töiden ja haaveilujen lisäksi olen nähnyt kavereita ja tutustunut uusiin lenkkipolkuihin. Hävettää oikeesti sanoa, että treenaamisesta ei ole oikeastaan tullut mitään. Yritin elokuussa etsiä jotain sopivaa harrastusta, mutten en oikein löytynyt sopivaa eli ideoita otetaan mielellään vastaan. Kun peruslenkkeily on hieman tylsähköö tehdä yksinään ja muutenkin yksitoikkoista. Salille en ole vielä hommanut kesän jälkeen korttia, mutta viimeistään sillon tulee, kun älyää kuinka rapakunnossa on... Kotitreenejä tulee jonkin verran tehtyä, kun erityisesti facebook-ryhmistä niitä löytyy hyvin. Sen aina välillä päivän aikana, että kuinka ikävä minulla onkin kissojani. Kun on tottunut asumaan koko elämän eläinten kanssa ja nyt niitä ei tulekkaan sängyn viereen nukkumaan tai aamulla herättämään tai päivällä kömppii viereen nukkumaan, niin on hieman opettelemista tähän. Onneksi kuitenkin pääsen helposti moikkaamaan ja rapsuttamaan kisuja aina, kun ehdin.


Oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

lauantai 11. elokuuta 2018

Stressin keskeltä lomaviikolle

Heissan!
Muutama viikko mennyt taas edellisestä postauksesta. Jotenkin on ollut motivaatio kadoksissa tätä blogia kohtaan, etten tiiä johtuuko se siitä että on tapahtunut kaikenlaista lähiaikoina, ettei oo ollut aikaa vai siitä, että oon päivittänyt muuta somea paljon siihen verrattuna, mitä aikaisemmin! Tässä muutama asia listattu, mitä minulle kuuluu tällä hetkellä.
  • Kesätyöt loppuivat viikko sitten
  • 9 viikon jälkeen taas minulla on loma, toki vain tämä viikko
  • Muutin uuteen kämppää, joten tavaroiden järjestämiseen meni alkuviikko ja loppuviikko tottuakseen
  • On sitä jonkin verran ehitty treenaakin kävelylenkkien parissa
  • Jättänyt asioita tekemättä, jotka nyt vaa roikkuu to do it-listalla ja jotka aiheuttaa vaa stressiä, mutta ei muuta auta kui niskasta kiinni ja asioiden kimppuu
  • Stressanut työn saannista, mutta lopulta niinkuin aina asioiden on tarkoitus järjestyy niin ensi viikolla aloitetaankin työt
  • Pari viikkoa sitten aloitinkin sivutyön verkostomarkkinoinin parissa, josta oon super innoissaan ja motivoitunut tekemään työtä ihan kunnolla!
  • Tällä hetkellä on menossa 10 päivän Shred eli kehonpuhdistus, jonka aikana vältämme mm. kahvia, sokeria, vehnää, maitoa ja lisätään kasviksia ja marjoja ruokavalioon!
Lemppari aamupala!
-Kaurapuuroa
-(soija)jogurttia
-pähkinöitä
-Juice Plus marjakapseli avattuna
(-marjoja, jotka puuttuivat tänä aamuna)

Ootko vielä Facebookin ihmeellisessä maailmassa? Oon itse erityisesti tässä kesän aikana palanut aktiivisesti Facebookin maailmaa ja tein uuden sivun tällä viikolla, jossa tuon esille terveellisiä reseptejä, treenejä, motivaatioo ja kaikkea muuta arkeen ja hyvinvointiin liittyviä asioita! Sivuston löydät nimellä Wellness with Elisa tai suora linkki tästä

Oikein ihanaa lauantai-iltaa!:)

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Huhtikuun kuulumisia

Heissan!
Ajattelin tällä kertaa kirjoitella teille vähän kuulumisia pitkästä aikaan. Nyt jo elellään huhtikuun puolta väliä ja taas kerran ihmettelen, mihin tämä kuukausi oikein katoaa.

Pääsiäisen jälkeen aloitin viimeisen työharjoittelun juuri semmoisessa paikkaa, mistä oon vain haaveillut. Olin jo kahden työpäivän jälkeen ihan innoissaan, vaikka hieman hukassa olinkin parit ensimmäiset päivät. Tässä parin viikon aikana olen nähnyt ja kuullut kaikennäköistä ja etenkin hyödyllistä urheilun puolelta. 


Ainoo miinuspuoli tässä on välillä erittäin aikaiset aamut. Kun päivät alkaa siinä kahdeksan maissa ja herätys on viimeistään 6.30 niin tekee kyllä tiukkaa minullekin nämä ennen seiskaa herätykset, vaikka olen mennytkin 10 aikoihin jo nukkumaan. Sen huomaa seuraavana päivänä, jos on tullut nukuttua liian vähän, sillä voin nukahtaa seuraavana iltana jo ennen yhdeksää, minä, joka yleensä saan siihen aikaa vielä pienen iltavilleyden. Eli hieman oon joutunut muokkaamaan unirytmiä, mutta onneksi ensi viikolla on iltavuoroja niin saan aloittaa rauhassa aamut!


Oma treenaaminen on mennyt aika normaalisti. Kun treenaa 3-4krt/vkoon niin, ehtii hyvin tekemään kaikki treenit, vaikka alkuperäisten suunnitelmien mukaan ei tulisikaan tehtyä. Kerroinkin jossain hiihtoloma viikolla sattuneessa tapaturmasta, jota vielä joudun vähän kuntouttamaan, joka vaikuttaa siihen, että en ihan kaikkia liikkeitä vielä salin puolella pysty tekemään tai samoilla painoilla kuin ennen, mutta pikkuhiljaa ettei vaa satu enempää tapaturmia. Tein tossa pääsiäistä ennen semmoisen päätöksen, että peruin kuntosalijäsenyyden, joten minulla on semmoinen kuukausi aikaa vielä treenata salilla. Sen jälkeen pistetään lenkkarit jalkaa ja kohti lenkkipolkuja ja/tai suuntana on nurmikenttä, missä teen lihaskuntoa kehonpainolla tai huonon sään sattuessa teen kotitreenin.


Lopuksi en tiedä, mikä tässä oikein hymyilyttää kevät vai mukava työpaikka vai tulevat kisat tai matka tai ehkä nämä kaikki, mutta oon onnellinen ja tyytyväinen elämää just nyt. Huomasin tässä joku päivä, että vaikka oon aivan väsynyt, mikä iskee sillon, kun pysähtyy tai pääse kotiin, niin oon silti tosi pirtee ja jaksan painaa hommia väsymyksestä huolimatta. Tällä viikolla tuli jopa pariin otteeseen kierettyä hullut päivät, josta lähti hieman myös tavaraa mukaan.

Mites teillä on lähtenyt huhtikuu käyntiin?

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Pyhä kolmio-liikunta

Heissan!

Ja oikein ihanaa sunnuntaita! Mitenkäs teidän viikko on mennyt? Itsellä vähän vaihtelevasti, koska periaatteessa on mennyt ihan hyvin, mutta kauhea stressi, että saan hoidettua kaikki kouluhommat ajoissa. Toiseksi seuraavan 2-4viikon treenit meni nyt aivan uusiksi. Sanoinkin viime postauksessa, että oli sattunut pieni tapaturma, joka hieman muokkasi treenejä, mutta nyt täytyy kyllä karsia vielä enemmän, kun ei ihan vielä kestäkään kaikkia liikkeitä, joten täytyy nyt ottaa ihan rauhassa ja aloittaa ns. alusta treenaaminen.


Mutta siinä olikin minun tämän viikoiset treenikuulumiset, josta onkin sitten hyvä siirtyä tämän päiväisen postaukseen. Tein muutama viikko sitten postauksen palautumisesta, joka kuuluu hyvinvoinnin "pyhään kolmioon", ja voit lukea sen täältä.  Tämän postauksen aiheena on omasta mielestä toisiksi tärkein asia kolmiosta eli liikunta. Jokainen siis saa arvioida oman periaatteen ja arvojen mukaan, mikä on tärkeimmät asiat itselle, kun kyseessä on oma hyvinvointi. Voin jossakin postauksessa vähän aukaista omaa mielipidettä tähän järjestykseen.

Liikunta on erittäin laaja asia, joten en pysty todellakaan kirjoittamaan tähän postaukseen kaikkea.

Liikunta on fyysistä aktiivisuutta, jota tehdään tietoisesti. Liikunnan taustalla on yleensä jokin merkitys, miksi sitä tehdään esim. kunnon kohotus, laihtuminen, terveyden parantaminen, yhteisöllisyys tai liikunnan tuottama ilo ja hyvä olo. Liikuntaa on hyvin monenlaista, on kilpaurheilusta arkiliikuntaa, jotka jo huomattavasti eroavat toisistaan.


Kunto
Kunto kuvaa suoriutumista fyysisestä rasituksesta, joka on hankittu ominaisuus liikunnan avulla, mutta myös perimä vaikuttaa tähän. Kunto ajatellaan yleensä kestävyyskuntona, mutta tosiasiassa siihen kuuluu moni muukin taito. Kestävyyskunto perustuu hapenottokykyyn ja rasvojen hyväksikäyttö lihaksien energiaksi.  Voima jakautuu kestovoimaa (lihasten hapensaanti), pikavoima ( lihasten ja hermoston yhteistyö) ja maksimivoima (lihasvoima ja lihasten ja hermoston yhteistyö). Nopeus jakautuu maksimiin ja kestävyyten. Se perustuu lihasten nopeaan supistumiseen ja välittömien energianlähteiden käyttämiseen ja kykyä tuottaa energiaa ilman happea (maitohappo). Tasapainoa on sekä dynaamista että staattista. Se vaikuttaa myös hyvään lihaskuntoon, mutta erityisesti hermoston, lihasten ja aistien hyvään yhteisyöhön. Kuntoon viimeisenä osa-alueena on notkeus, jota tarvitaan jokaisessa lajissa. Notkeuteen vaikuttaa perimä, ikä, lihasten venyvyys, nivelten liikkuvuus, hyvä hermoston ja lihasten yhteistyö. 


Liikunta voidaan jakaa liikunnan määrän ja sisällön ja tavoitteiden mukaan:

Huippu-urheilu/ Kilpaurheilu
Huippu-urheilulla tarkoitetaan yleensä joko tähtäävällä tai jo kansainvälisellä tasolla kilpaileminen. Omasta mielestä jokainen voi sanoa, että on huippu-urheilija, kun laittaa urheilun muun elämän edelle; suunnittelee päivät treenien mukaan, miettii, mitä voi syödä, ja mielummin menee nukkumaan viikonloppuisin myös ajoissa eikä ole bilettämässä. Ammattiurheilija on henkilö, joka saa huomattavan osan tuloistaan urheilusta. Kilpaurheilu on yksi pykälä alaspäin huippu-urheilusta. Treenaaminen on tavoitteellista ja yleisesti treenit pistetään muiden asioiden edelle, mutta ei kuitenkaan niin totista puuhaa.


Terveysliikunta
Terveysliikuntaan kuuluu kaikki fyysistä aktiivisuutta, jotka edistää tai ylläpitää kuntoa ilman intensiivistä liikuntaa. Terveysliikunta jaetaan vielä kahteen osaan arki-ja kuntoliikuntaa. Arkiliikunta on harrastuksien ulkopuolella tapahtuva fyysinen aktiivisuus esim. työmatkat kävellen tai pyöräillen, pihatyöt ja portaiden kulkeminen. Kuntoliikunta on taas harrastamista liikuntaa tavoitteellisemmin, ja parantaa nopeammin ja huomattavasti enemmän kestävyys-/lihaskuntoa. Kuntoliikuntaa voi olla kävely, pyöräily tai juoksu. 

Kuntoliikunnasta yksi ylöspäin on kuntourheilu, joka voidaan käyttää, kun tähtää esimerkiksi puolimaratonille ja juoksee lähes päivittäin.

Erityisliikunta
 Kolmas tapa jakaa liikunta on erityisliikunta, joka tarkoittaa vamman, muun sairauden tai muun toimintakyvyn takia ei pysty osallistumaan yleisesti tarjoaville tunneille. Erityisryhmien liikunnan määritelmä tarkoittaa erityisesti vammaisia, pitkäaikaissairaita sekä yli 65-vuotiaita henkilöitä. Erityisliikunnassa korostuu toimintakyvyn kuntouttaminen. Erityisliikuntaa voi olla myös kuntoliikuntaa, huippu-urheilua ja kaikkea siltä väliltä.

Liikunnan aloittaminen 
Kaikista helpoin tapa aloittaa liikunta on lapsena, kun vanhemmat vievät kaikennäköisiin urheilukouluihin. Mitä enemmän lapsella on harrastuksia, sitä parempi! Erityisesti teini-iässä korostuvat kaveripourkan asenne, vanhempien tuki ja valmentajan kannustaminen, jatkaako nuori liikkumista vai valitseeko toisen polun. 

Lapsena liikkumisella on paljon hyötyä myös tulevaisuudessa. On terveempi (vaikka eihän urheilija näe tervettä päivää), jos ei harrasta: luut voivat kehittyä huonosti ja ylipainoa kertyä, joita ei oikein voi aikuisena enää korjata, monipuoliset harrastukset kehittävät monipuolisesti taitoja, jolloin aikuisena on valinnanvaraa valita erilaisia liikuntamuotoja, nuorelle jää positiivisia muistoja liikunnasta, joka edesauttaa jatkamaan harrastamista ja helpottaa uuden harrastuksen aloittamista aikuisena ja uudet ystävät vaikuttaa sosiaaliseen terveyteen.

Mitä jos lapsena ei ole tullut harrastettua liikuntaa? Aikuisena aloittaminen on toki vaikeampaa sekä henkisesti että fyysisesti, kun motoriset taidot ei ole välttämättä niin hyvät, jolloin taitojen oppiminen on hidasta. Mutta tietenkään harrastamisen aloittaminen aikuisena ei ole mahdotonta! Siihen tarvitaan vain löytää sopiva urheilumuoto, erityisen paljon motivaatioo, joka voi olla esimerkiksi oman terveyden edistäminen ja erityisen paljon kärsivällisyyttä.

Internetin ja somen lisääntymisen myötä joka puolelta löytyy helposti ohjeita liikkumiseen kotona tai saa vinkkejä salilla käyntiin tai kuinka aloittaa juoksemisen. Toki omasta mielestä, kun aloittaa eikä tiedä kaikkea, on hyvä kääntyä ammattilaisen apuun, jolloin tulee juuri sinulle tarkoitetut harjoitusohjelmat.

Jos juuri sinä tarvitset apua, kuinka aloittaa liikkuminen tai saliohjelman aloittaminen tai muuttaminen tai juoksuohjelmaa, laita minulle viestiä sähköpostiin elisamariaa30(a)gmail.com niin autan sinua ilomielin!



Liikunnan rahoitus ja aikatauluttaminen

Suuri ongelma liikunnan harrastamisessa voi olla raha. Kun lapsilla ja nuorilla ja tietenkin myös aikuisilla olisi hyvä olla harrastuksia enemmän kuin yksi, kysymykseen tulee tässä vaiheessa, että mistä saadaan rahat jokaiseen lajiin. Tai rahoituksen lisäksi yleisesti toinen hankaloittava tekijä on aika. Ensimmäiseen kysymykseen ratkaisu on, että harrastaa yhtä lajia seurassa, mutta sen lisäksi liikkuu itsenäisesti vapaa-ajalla. Käy kesällä potkimassa kaveriporukalla futista nurmikolla ja talvisin pelaa lätkää pihajäillä tai käy hiihtämässä. Ei olisi yhtään huono, jos voisi edes yhden kauden pelata seurassa, jolloin tulisi vinkkejä tekniikoihin ja uusia taitoja, joita voisi sitten harjoitella itsenäisesti. Toiseen kysymykseen vastaus on, että jokaiseen on aikaa, kunhan osaa aikatauluttaa ja miettiä päivät tarkkaan etukäteen. Varmasti on raskasta vanhemmille kuljettaa lapsia harrastuksiin työpäivien jälkeen, mutta ainakin itse haluan antaa tulevaisuudessa omille lapsille mahdollisuuden harrastaa niin monta lajia, kuin ne haluavat/ jaksavat/ pystyn rahoittamaan, koska siitä on vaan niin paljon enemmän hyötyä kuin he makaisivat kotona tekemättä mitään



Herättikö tämä mitään ajatuksia?

perjantai 23. helmikuuta 2018

Se olis hiihtoloma & mitä sitä tekisi?

Heissan!
Minulla alkoi tänään mukava kahden viikon hiihtoloma. Tämä loma tuli kyllä juuri oikeaan kohtaan. Oikeastaan tätä on odotettu joululomasta asti, koska tiesi silloin jo, kun loma koittaa on ollut kaikenlaista tekemistä ja tehtävää (onneksi monet on ollut kivoja). Jos on ollut sen verran ahkera, että on jaksanut hoitaa asiat, niin tällä hetkellä koulua ei ole enää paljoo jäljellä eikä tehtäviä. Muutama homma työharjoittelun ja näyttöjen lisäksi on vielä tekemättä, mutta loppusuora alkaa jo pikkuhiljaa häämöttää.  Nyt kun miettii, mitä muuta kuulumisia voisin kertoa, niin ei tuu  muuta mieleen kuin säästä puhuminen. Sen verran vissiin on mennyt aika koulun parissa, että muuta erikoista ei ole tapahtuntu. Mutta sanotaan muutama sana kuitenkin siitä säästä: Nyt on ollut muutaman viikon ajan oikein kylmä, lähemmäs -20astetta, ja oikein nätti talvinen sää, kun useampana päivänä on aurinko paistanut.


Toki joillakin on ollut jo hiihtoloma tai loppuu nyt, mutta varsinkin teille, joilla ei ole vielä ole ollut, on tässä muutamia ideoita, mitä voisi hiihtolomalla tehdä

Vinkkejä hiihtolomalle:

Talviliikuntaa
Käykää pulkkamäessä, luistelemassa, hiihtämässä, laskettelemassa tai lumikenkäilemässä

Monen vuoden tauon jälkeen pääsin tämän vuoden puolella pitkästä aikaa pulkkamäkeen. Onhan se edelleen hauskaa, mutta sitä ei välttämättä jaksa enää niin kauan olla siellä pulkkamäessä kuin lapsena. 

Ajattelin käydä luistelemassa tämän loman aikana muutamankin kerran, pihajäillä, järven jäillä esim. Näsijärvellä. Mitä sen parempaa on viettää talvipäivää kuin retkellä, hyvien kaverien tai perheen kanssa, kuumaa kaakota mukana ja kun vielä aurinkoki paistaisi?

Hiihtämässä ja laskettelemassa haluaisin kyllä kovasti käydä, mutta en omista kumpiakaan välineitä. Pitäisi ostaa molemmat välineet sitten, kun vaan olisi varaa ostaa. Onneksi laskettelemaan pääsen kuukauden päästä koko viikoksi, joten odotan sinne asti, jos en vaa saa mitään inspiraatioo lähtee mäkeen päiväksi.

 Sukulaiset ja kaverit
Viettäkää aikaa perheen/sukulaisten ja kavereiden kanssa. 
Vihdoinkin on aikaa viettää enemmän aikaa sekä perheen että kavereiden kanssa.  Ottakaa joko kotona vaan ihan rennosti tai keksikää jotain hauskaa tekemistä liikunnan puolelta tai käykää syömässä yhdessä.

Shoppailu
Näin lomalla on aikaa esimerkiksi selata nettikaupoista uusia vaatteita keväälle tai käydä kiertelemässä kauppoja. Tähän menee todella hyvin vähintään se yksi päivä.
Alkaako kaapin ravintolisät tyhjentyä ja tarvitsetko lisää tai uusia treenivarusteita? Käy tsekkaamassa Fitnesstukku.fi/ tarjonnan. Tai miten olisi uusia ulkoilutakki ja varusteet hiihtolomalle   Sportamore.fi Jos ei tunnu urheilutavarat kiinnostavan niin käy tsekkailemassa House of Brandon uutudet. Ja jos tuntuu, että tarvitsee äkkilähdön ulkomaille tai kesälomalle, käykää tsekkaamassa momondosta: Etsi halvat lennot, hotellit ja vuokra-autot

 Treeni
Kun aikaa on enemmän kuin arkena, on myös mahdollisuus treenata enemmän. Kokeilkaa uusia lajeja ja tehkää semmoista, mitä ette yleensä tee. Jos aina vaan käytte kuntosalilla, kokeilkaa käydä edes ulkona kävelemässä viikon aikana 2-4krt. Tuolla ekana sanoinkin nuo pulkkamäki, luistelu, hiihto ja laskettelu, jotka ovat myös hyviä vaihtoehtoja. Tämän kuukauden aikana olen itse kokeilut ensimmäistä kertaa pyöräillä fatbikea ja lumikengillä kävelemistä. Suosittelen, että jos vain on mahdollisuutta niin kokeilkaa!
Itse olin alkuviikosta flunssassa, mutta onneksi nyt on jo parempi olo. Voin pikkuhiljaa palata treenin makuun. Jos sitä viimeisellä lomaviikolla pääsisi jo kunnolla treenaamaan, että voisi tehdä jopa kaksi treeniä päivässä.

Netflix
Kun päivä on liikuttu ahkerasti ja tehty muuta, niin illat voi rauhoittua netflixin parissa. 
Loma on aina loma, jolloin täytyy muistaa levätä tarpeeksi ja kerätä akut täyteen taas, että jaksaa normaalia arkea.

Mitä suunnitelmia teillä on hiihtolomalle?


perjantai 5. tammikuuta 2018

Blogi 3v ja vuoden 2017 kooste

Heissan!
Ihan ensimmäiseksi oikein hyvää uutta vuotta! Nyt ollaankin jo vuoden 2018 puolella melkein viikon ajan! Taas joutuu opettelemaan kirjoittamaan oikean vuosiluvun, johon voi mennä hetki. Mitenkäs teillä on lähtenyt vuosi käyntiin? Minulla on oikein mukavasti. Alkuviikosta olin kaverin  luona, ja nyt muutaman päivän olen ehtinyt kotona jo hieman palailla arkeen ja treenin makuun.

Niin kuin voittekin jo otsikosta huomatta, blogini on ollut jo 3vuotta pystyssä! En ole tainnut ennen pitää näin kauaa samaa blogia pystyssä. Toki tossa oli syyskuu2016-huhtikuu2017 totaalinen tauko bloggaamisesta ja edellisenä vuonna ei montaa kertaa tullut kirjoiteltua tänne mitään n. 1krt/kk tauon jälkeen. Enkä tiedä, miten tänä vuonna tulee kirjoteltua, että tuleeko enemmän vai saman verran hiljaista, kuin viime vuonna. En siis aio ottaa tästä blogista, mitään stressiä, kirjoittelen aina sillon, kun on aihetta ja aikaa.

Ennen kuin loma loppuu ja aletaan miettimään kunnolla tämän vuoden haasteita, palataan takaisin vielä kerran edelliseen vuoteen. Kokosin kasaan, mitä kaikkea mahtui vuoteen ja muutamia kuvia, joita oli yllättävän vähän, etenkin kamera oli saanut paksun pölykerroksen päällensä.

 

Tammikuu-toukokuu

  • Tammikuun lopussa alkoi opintojen ensimmäinen työharkka, josta olen super tyytyväinen, kun lopulta löysinkin niin mahtavan paikan!
  • Täytin 20v 
  • Hiihtolomalla kävin moikkaamassa kavereita Rauma-Oulu väliltä
  • Maaliskuun lopulla palatiin vihdoinkin takaisin kouluun, joka oli ensin hieman outoo, mutta aivan ihanaa nähdä taas luokkalaiset. Loppu lukuvuosi meni aivan hujauksessa ohi, että silmänräpäyksessä ensimmäinen vuosi olikin jo ohi.
  • Tuskailin kesätyöpaikasta, mutta lopulta sain samasta, missä olin edellisenä kesänäkin
  • Alivuokrasin asunnon kesän ajaksi, joten asuin omillaan ensimmäistä kertaa
  • Aloitin erittäin pitkän tauon jälkeen pelaamaan jalkapalloa.
Nätti talvisää
Hiukset lyheni





Kesäkuu-syyskuu

  • Pidin omat tuparit
  • Oltiin muutama päivä koulussa ohjailemassa Leimaus-leiriä
  • Aloitin kesätyöt ja valmennuksen yleisurheilussa, joiden parissa oikeastaan meni koko kesä
  • Jos en ollut töissä, näin kavereita, treenasin tai nautin omasta kodista ja rauhasta
  • Juhannus tuli vietettyä rauhassa kaveriporukan kanssa syöden ja jutellen
  • Ei tullut ihan hirveästi matkusteltua, että ainoastaan ehdin käymään Oulussa ja Seinäjoella
  •  Elokuussa alkoi viimeinen vuosi koulua
  • Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni festareilla, Blockfesteillä, jossa olin myös töissä
  •  Elokuun lopussa jouduin luovuttamaan oman kämpän ja taas oli muutto edessä

Juhannuksen eväät
Perus aamupala; kaurapuuroo, mustikoita ja kännykän selailua ja noccoo etenkin niinä aamuina, kun muuten ei jaksaisi lähtee töihin.

Oma koti!
Luokan kanssa retkeilemässä Helvetinjärvellä

Lokakuu-Joulukuu

  • Lokakuun alusta olikin loppuvuosi aika kiireistä
  • Hain töitä viikonlopulle, sain, joten arkipäivät meni koulussa ja viikonloput töissä tai kavereiten näkemiseen tai muiden asioiden hoitamiseen
  • Osallistuttiin Adventure Raceen
  • Toinen työharjoittelu
  • Hommasin vihdoinkin salikortin
  • Joululomalla pääsin vihdoinkin rentoutumaan ja tekemään rauhassa asioita ja matkustamaan, kun olin Helsingissä x2, Kuopiossa ja Oulussa 
 Uusien reseptien testausta
Koiran kanssa muutamia lenkkejä